viimeinen piikki (ja väli-arviointia)

Hormonipiikit ovat viimeistä vaille pistetyt. Ja voi KYLLÄ minä olenkin siitä iloinen. Navan ympärys näyttää tökityltä. Olo on paljon pinkeämpi kuin kesällä. Saalista (siis kypsyviä munasoluja) näyttäisi olevan nyt enemmän kuin kesäkuussa. Hyvä asiahan se toki on.

Mieliala kiskoo laidasta laitaan. Lattiasta kattoon. Olen tänään onnistunut pahoittamaan ABC:n kassan, Miehen, ystävän ja äidin mielen. Vielä listalle mahtuisi, kenetköhän sitten?

Äiti olikin oikein ymmärtäväinen. ”Et sä voi hormoneita sun tiuskimisesta syyttää, kyllä sun pitää kantaa vastuu siitä, mitä ja millä äänensävyllä sä oikein siellä puhut.” Kiitos kannustuksesta. Meinasin jo askarrella ”vuoden tsemppaaja”- rintamerkin, mutta onneksi meiltä oli hakaneulat hukassa.

Että jos joku olisi ystävällisesti valaissut meitä ennen lapsettomuushoitoihin lähtemistä seuraavista asioista, niin olisin ollut enemmän kuin kiitollinen:

– Yksityisyyden saa vetää viemäristä. Tässä on selvitetty juurta jaksain, kuinka usein ja millaista seksiä harrastetaan ja on harrastettu. Sekin on kysytty, onko seksi ollut tyydyttävää ja saako siitä orgasmin. 

– Häveliäisyyden saa vetää viemäristä. Tässä on auottu jalkoväliä enemmän vieraille ihmisille kuin koko elämän aikana yhteensä. Katsojia on ollut välillä enemmän, välillä vähemmän. Joskus tuntuu siltä, että Mieskin jää kakkoseksi. 

– Sisätutkimus tehdään jokaikisellä kerralla. (Jokaikisellä kerralla olisi siis hyvä muistaa käydä suihkussa ennen polille menoa ja laittaa lähtiessä pikkuhousunsuoja housuun, niin ei liukkarit valu koko loppupäivää reisille.)

– Kunnallisella puolella joutuu odottamaan. Meidän ensikäynti oli siis toukokuussa 2012. Ja ensimmäinen icsi tehtiin kesäkuussa 2013. Kun on jonossa muutama muukin ja on joulu-, pääsiäis-, hiihtoloma-, kesäloma-tauot, jolloin ei tapahdu yhtään mitään.

– Kierron on parasta olla säännöllinen, epäsäännöllinen kierto lisää sekä omaa että hoitotahon ahdistusta siitä, kun hoitoaikataulu muuttuu (ja sille muuttuneelle viikolle ei enää saakaan aikaa, kun siinä on jo ne kiintiöpariskunnat)

– Hormonihoito ei ole mikään helppo homma. Ensinnäkin on ne piikit, jotka pitää pistää itse (tai antaa siipan pistää). Pistäminen tuntuu epämiellyttävältä. Neulat on joissain valmisteissa rouheita. Ja ne pitää pistää joka päivä, samaan aikaan. Toiseksi hormonit vaikuttavat yksilöllisesti, jotkut kiskovat mielialaa milloin mistäkin ja toiset ottaa ihan rauhallisesti. Kolmanneksi ne vaikuttavat kehoon. Kun munasoluja kasvaa toistakymmentä yhtä aikaa, niin alavatsa on kipeä. Turpea. Pistokohtiin voi alkaa kasvaa karvoja. Munasarjat tuntuvat siltä, että ne poksahtavat hetkenä minä hyvänsä. Rinnat on arat. Pieraistessa, aivastaessa tai nauraessa sitä toivoo, ettei olisi pieraissut, aivastanut tai nauranut.

– Lapsettomuushoitoihin käytettävät lääkkeet maksavat. Saahan niistä KELA-korvausta ja meilläkin lääkekatto kilahti ekalla kerralla jo täyteen, mutta kertaostoksena reilu 800€ tuntuu jotenkin kirpakalta. Ainakin näillä tuloilla. Kunnallisella puolella hoitomaksut on onneksi pienempiä kuin yksityisellä.

– Aloitettu hoito voidaan joutua keskeyttämään. Ja se ketuttaa.

– Hoidon onnistumista ei voida luvata. Eikä sen onnistumiseen voi itsekään vaikuttaa millään tavalla. Munasolu joko hedelmöittyy tai ei hedelmöity. Alkio joko kiinnittyy tai ei kiinnity. Henkimaailman asioita.

– Munasolupunktio on suoraan helvetistä. Sitä ei suurimmassa osassa Suomea tehdä nukutuksessa, vaan kanyylin kautta annetaan kipulääkettä. Sitä kipua ei kuitenkaan voi kuvata muuten kuin helvetillisenä, kun alakautta työnnetään virkkuukoukun paksuinen neula emättimen seinämän läpi munasarjaan ja imetään follikkelit talteen. Panadolilla voi heittää pulua. Sama kun ottaisi suuhunsa monivitamiinivalmisteen, auttaa yhtä paljon siihen kipuun.

– Kivesbiopsia on suoraan helvetistä. Kivekseen napsautetaan virkkuukoukun paksuisella neulalla, joka poimii kiveskudosta ja siittiöitä. Buranalla voi heittää pulua. Kylmäpussi nivusissa kuulemma lievittää oloa ja Vaimon olisi hyvä olla potkaisematta yöllä vahingossa haaroväliin.

– Munasolupunktion jälkeen saattaa tulla komplikaatioita. Munasarjat saattavat vuotaa verta vatsaonteloon ja pistokohta emättimeen niin runsaasti, että tavallisella siteellä voisi heittää sitä pulua. Tena-vaippa olisi varmaan turvallisin vaihtoehto. Tai vähintään extra long siivellinen yöside.

– Terveydenhuoltohenkilöstö ei aina ole ihan kartalla lapsettomuushoidoissa käytettävien lääkevalmisteiden suhteen. Jos jotain komplikaatioita munasolupunktion jälkeen tulee ja sitä joutuu labroihin, niin raskaustesti näyttää plussaa Pregnylin takia. Tässä vaiheessa alkio nimittäin on vasta jakautumassa siellä klinikan lämpökaapissa eikä ole lähelläkään kohtua. Positiivinen raskaustesti sairaalassa saa kyllä useammankin hoitajan juoksemaan ja soittamaan konsultaatiopuheluita lääkäreille. Ja potilas saattaa joutua kyllästymiseen asti hokemaan: ”ei, en mä mitenkään voi olla raskaana nyt.”

– Lapsettomuushoitojen, niin poliklinikka- kuin hoitotoimenpidekäyntienkin kanssa joutuu harjoittamaan melkoista luovuutta, jos on työssä. Lapsettomuushoidoista saatava sairaslomalappu ei välttämättä kelpaakaan työpaikalla. (Onneksi on virkavapaamahdollisuus.)

– Henkisestä puolesta ei puhuta. Ei, vaikka hoidot vaikuttavat hoidettaviin yksilöinä sekä pariskuntana. 

Paljon muutakin olisin halunnut tietää ennakkoon. Kokemus kasvattaa. Nyt ollaan jo tässä.

Iltakymmeneltä pistän viimeisen piikin tänä vuonna. Samalla toivon koko kehollani, että tämä onnistuisi. Että me oltaisiin sen onnistuvan 20%:n sisässä.

Tässä tirahti jo helpotusitkukin, hormonit on piikitetty ilman keuhkoveritulppaa – HURRAA!