hissukseen

”Ollaanko karhuja?”, kysyi siskonpoika yhtenä päivänä.

”Ei tartteis koko ajan tehdä jotain.”

No, on myönnettävä, että tunnen välillä jokseenkin samoin. Talviunille vetäytyminen alle kolmivuotiaan tavoin tuntuisi ihan viisaalle ratkaisulle, varsinkin nyt, kun jokavuotinen joulupaniikki tuntuu olevan taas astetta konkreettisempi. (Meillä ei panikoida, meillä leppoistetaan. Kuten karhut.)

Meillä ei tehdä itse voitaikinaa. Eikä piparitaikinaa. Meillä ei siivota kaappeja. Joskus Martoilla oli sellainen kaappikampanja, joka julisti, että ”älä stressaa kaappien siivoamisesta, ellet aio viettää jouluasi kaapissa.” Mitä vapauttavaa puhetta!

Meillä ei kuorita lanttujaporkkanoitaperunoitabataatteja itse, vaan turvaudutaan puolivalmiisiin (soseisiin) tai kokovalmiisiin (kiitos, Saarioisten tädit) ja tuunataan niitä hieman. Kaunis kulho ja hyppyselliset sitäjatätämaustetta kummasti muokkaavat tavan laatikot melkein itse tehdyiksi. 

Meillä luetaan paljon joululehtiä, tai siis minä luen ja Mies seuraa huvittuneena vieressä. Mutta meillä ei käytetä satoja euroja joulukoristeisiin, jotka ovat nyt in ja pop ja mitä ilman kotivinkkien ja kauneimpien joulujen mukaan joulunvietto vaan ei ole niin kaunis ja ihana. Meillä seurattiin säätiedotuksia ja kun tälle viikolle luvattiin LUNTA ja varsinaista talven ihmemaata, niin alkuviikolla kirmattiinkin sitten lähimetsässä ja kerättiin varpuja, pudonneita jäkäläoksia, kanervia ja pieniä kiviä. Omasta pihasta täydennettiin sammal- ja käpyvarastoja.  Metsä muutti sisälle. Eiköhän noilla selvitä joulusta aina ensi kevääseen saakka.

Viikonloppuna on ensimmäinen adventti. Sen kunniaksi hyödynnän tämän toipumispäivän käymällä vielä kerran metsässä, meillä kun ei onneksi vielä ole sitä etelän lumimyräkkää ja teen aktiiviretken keskustaan avatulle Joulupihalle. http://www.vanhapiha.fi/joulupiha

Saatan myös ostaa ensimmäiset vihreät kuulat. Sopisivat hyvin noiden sammalten kupeen.