maha mustana ja muita ihanuuksia
Vuosi vaihtui ja alkoi ihan yhtä harmaassa tunnelmassa kuin vallitseva sää.
Ilo inr-tason saavuttamisesta oli lyhyt. 23.12 se nimittäin oli pudonnut 2.4:stä 1.3:een. Ja vuoden vaihdetta silmällä pitäen se jatkoi tasaista laskuaan ollen maanantaina 30.12 1.1. Pohjalla siis. Kyllähän tämä muuten menisi, mutta nyt kun ei olla hoitotasolla, niin pistetään. Sitä pirun Klexanea. Aamuin ja illoin. Niin pitkään, että inr asettuu ja pysyy tasolla 2-3. Tätä menoa siihen menee kauan. Tämän päivän arvo oli 1.2, siitä huolimatta, että olen napsinut Marevania 15-17.5mg joka ikinen päivä. Nyt napsin 15-20mg aina tiistai-aamuun asti.
Käsivarsi näyttää nistin kädeltä, edelliset mustelmat eivät ehdi parantua kun jo valutetaan uutta verikoetta.
Maha näyttää ihan juurikin siltä, että siihen on pistetty. Ja kun on aloitettu pistäminen, todettu sen kohdan olevan liian tuntoherkkä (en tiedä, onko joku fibromyalgia-ominaisuus vai voiko mahanahkassa olla hermot niin pinnassa?) ja vaihdettu kohtaa, taas vaihdettu ja lopulta tuikattu. Mustia mustelmia täynnä oikealla ja vasemmalla. Nyt tekeekin mieli mennä viettämään kylpyläpäivää mussukoiden kanssa!
Ja kipu. Nyt alkaa oikea jalka olla puujalka. Pohjetta särkee, levossakin. Mutta ”ei voi olla tulppa, sullahan on Marevan menossa”, valisti huolestunutta kansalaista lähiterveysaseman (lähi)hoitaja. Ei kai sitten voi. Kipu on kyllä ihan samanlaista kuin vasemmassa joulukuussa. Se vaan vaihtoi jalkaa.
Jos näitä terveyshaasteita ei lasketa, niin muuten vuoden vaihtuminen oli ihan perseestä. Tekisi mieli sanoa, että oltiin kallella kypärin, mutta koska Maija Mehiläiseen vertaaminen näin aikuisiällä ei liene ihan fiksua, niin sanon, että alakuloisia ollaan oltu molemmat. Mies enemmän kuin minä. Uuden vuoden aattona syötiin hyvin, juotiin pari pulloa kuohuviiniä ja simahdettiin jo hyvissä ajoin ennen vuoden vaihtumista. Mutta aika hiljainen on tämä talo. Onneksi kainalossa voi kuitenkin olla.
Ja onneksi on vielä vuosilomaakin jäljellä aina tiistai-aamuun asti. Ensin labraan ja sitten töihin. Taidan mennä jo 0700, tänään erehdyin menemään 0750 ja edelläni oli vaatimaton 45 ihmisen joukkio. Toki paikalle tuli pieniä lapsia ja rintaansa piteleviä (siis ahdistuksesta!) ikäihmisiä ja päivystyksellisiä kiiretapauksia, sain viettää kokonaisen tunnin ja vartin lähellä ihmisen jokaista eritettä. Voi riemua.
Että ketuttaahan tämä. Yksi kaverini kysyi, että ketuttaako yhtä paljon kuin silloin, kun erehtyy pissimään päin tuulta. Kyllä.