pieni tsemppari

Viime viikkoina olo on ollut jotenkin lannistettu. Murjottu. Ja vaikka sitä nauraa, niin itsestä tuntuu, että naurussa on alakuloinen vire. Silmäkulmassa kyynelen alku. Rinnassa ahdistuksenpoikanen.

Viime viikkoina olen saanut uskomatonta tsemppausta Mieheltä, vanhemmilta ja sisaruksilta. Sekä Pieniltä.

Sydämessä soi kohta neljävuotiaan sanat: ”Mä lakastan sua täältä taivaaseen ja takaisin”, ja jatkoi: ”miten sä ootkin niin onnellinen, että saat olla mun täti!”

Kun kerran on noin rakas, niin eihän tästä voi kuin nousta. Ilman Pieniä tämä(kin) kamppailu olisi tuplasti vaikeampaa.