putkiremontti – kidutuskeino sekin
On olemassa joitain kotiin liittyviä remontteja, jotka tuntuvat olevan suoraan manalasta. Elämäni aikana olen kokenut muutaman kerrostalon julkisivuremontin, kylppäriremontin ja piharemontteja, mutta tämmöistä ei vielä ole tullut kohdalle. Putkiremonttia.
UAAAAAAAAH!
Olen hakenut voimia (no, mielen voimia) lukemalla sarjakuvia. Tällä hetkellä suosikkiluvussa ovat Hugleikur Dagssonin ”Saako tälle edes nauraa?” ja Andy Rileyn ”Pupujen itsemurhakirja”-tuotanto.
Olen kuntoillut kotona järjestelemällä tavaroita. Muutama sängyn runko sinne ja tänne. Paperinkeräyslaatikolliset vanhoja lehtiä, ammattikirjallisuutta, vaikka mitä. Jätesäkeittäin kiertoon meneviä vaatteita. Kenkiä. Liinavaatteita. Ja samalla olen ääneen kummastellut sitä, mikä saa aikuisen ihmisen muuttamaan lapsuudenkotiinsa? Siis kotiin, jossa on EDELLEEN sisarusten tavaroita aina kultaiselta 80-luvulta, vanhempien ”tätävoisiehkätarvitamökilläjoskusjostuleekolmasmaailmansota”-vaatteita, kirjoja ja kaikenmaailman tavaroita, joista ei ota selvää, mitä ne ovat (ja manuaalit ovat onnellisesti hävinneet jo ennen kenenkään lapsen syntymää). Toinen UAAAAAH!
Putkiremontin ohjeistus tässä taloyhtiössä on ollut hieman puutteellinen. Sen tiedän, että julkisivujen puolet pitää raivata siten, että pattereihin pääsee käsiksi ja että putket saadaan sujuvasti nakutettua katonrajaan verholautojen alle. Senkin olen oppinut, että 70-luvun talonsuunnittelijat ovat suunnitelleet patterit kaikkein perimmäisimpään ja epäkäytännöllisimpään nurkkaan. Eli käytännössä olen purkanut jokaisen huoneen. Ja lämpimän varaston. Lämmin varasto olikin varsinainen aarreaitta, sieltä löytyivät muun muassa minun ja siskoni My Little Ponyt (jotka nyt ovat onnellisesti pestyinä leikkihuoneen kaapeissa), veljen tekniikkalegot, Aku Ankan varhaistuotanto ja pussillinen eriparisia kenkiä. (Kuka säilöö eriparikenkiä vuosikausiksi pussiin? Vaikka kyseessä olisikin äidin hääkengistä toinen tai lapsen ensikenkä, jonka toisen parin lapsi on todistettavasti potkaissut jorpakkoon?)
Vaatehuoneesta (joka ovea avattaessa toi elävästi mieleen Himohamstraajat) löytyi kokonaisia jokakokin toivekirjasarjoja. En voinut olla ajattelematta, että olisiko se ollut äidiltäni taktinen teko. Lisäksi sieltä siirreltiin autonperällinen kasseja, lumppuja, vanhoja takkeja ja parempia takkeja. Ja kas, sielläkin oli hyllymetreittäin ”tätävoisiehkätarvitamökilläjoskusjostuleekolmasmaailmansota”- arsenaalia. Hurraa vaan sille onnekkaalle, joka on kesämökin ensimmäinen käyttäjä tänä kesänä.
(Tarvitseeko joku? Meiltä saisi. Ihan ikiomaksi.)
Huomasin ilokseni siivotessa myös sen, että voisimme alkaa pitää enemmän yökylävierailuita isommillekin porukoille – majoituskapasiteettimme nimittäin triplaantui. Että tervetuloa vaan, meille mahtuisi yöksi siis meidän lisäksemme 8 henkeä. Jokaiselle luvataan oma patja ja petivaatteet. (Mutta kun niitäkin VOI tarvita siellä mökillä!)
Huomenaamuna on tässä asunnossa katselmus siitä, miten remontti tämän osalta etenee. Vitsikästä olisikin se, että sanoisivat vievänsä putket jostain muualta. Siinä vaiheessa minä harkitsisin jo vakavasti siirtolavan vuokraamista tai äkkilähtöä Etelään. Sitten voisin todeta, että poden EPEK:iä (ei pysty, ei kykene) kaiken raivaamisen osalta.
Jaxuhaleja (UAAAH mikä ilmaisu) kaikille kanssaremontoijille ja remonttiuhan alla hikoileville. Se, mikä ei tapa, se hajottaa.
(En voi sille mitään, että jossain syvällä on myös tyytyväisyys siitä, että kunto kasvaa ja koti tyhjenee. Sille voi linkata tähän sopivan viisunkin: http://www.youtube.com/watch?v=WlBiLNN1NhQ )