sananen omaishoitajuudesta
Hämmästykseni oli melkoinen, kun TE-toimisto lähestyi ystävällisesti selvityspyynnöllä omaishoitajuudesta. No, minähän selvitin.
Milloin omaishoitajan tuki alkaa? Se on alkanut jo pari vuotta sitten, ei enää uusi juttu.
Kuinka paljon omaishoitajan tehtävät työllistävät sinua? Aamusta iltaan, joka päivä. Myös viikonloppuisin ja loma-aikoina, satunnaisesti aamuvarhain ja yömyöhään. Välillä kesken työpäivän (puhelimitse).
Millaista työtä omaishoitajan työ sisältää? Vammautuneen puolisoni avustamista kaikissa päivittäistoiminnoissa. Kaikissa. Siirtymisissä tuoliin/tuolista/tuolille/tuolilta. Pukeutumisessa, varsinkin sukissa ja housuissa. Peseytymisessä ja wc-käynneissä. Tukisidosten kieputtamisessa turpoavien jalkojen ympärille. Painehaavojen hoitamisessa (olen itseoppinut haavamaisteri). Jalkojen hoitamisessa, rasvaamisessa ja kynsien leikkaamisessa.
Käyn kaupassa, teen ruoat. Mieskin tekee välillä, varsinkin Maailman Parasta jauhelihakastiketta, mutta minä pääsääntöisesti pidän huolta ruoan valmistuksesta. Tiskeistä. Tiskikoneen tyhjennyksestä. Roskien viennistä. Siivoamisesta, pyykkäämisestä, pyykkien ripustamisesta. Niiden viikkaamisesta ja petivaatteiden vaihtamisesta.
Aamulla avustan sängystä tuoliin, illalla tuolista sänkyyn. Huolehdin siitä, että jalkojen alla on riittävästi tyynyjä. Että asento on hyvä. Yöllä herään muuttamaan asentoa, avustamaan vessaan. Antamaan vettä. Ja aamulla sama rumba alkaa alusta.
Työ on välillä hyvinkin fyysistä ja voinkin sanoa hauiksen kasvaneen. Myös selkä- ja vatsalihakset ovat saaneet fysioterapeutilta kiitosta. Työ on myös hyvin paljastavaa. Kun toinen on edessä kaikkein haavoittumimillaan, paljaimmillaan, on huolehdittava ilmapiiristä. Siitä, että ei tölväise mitään idioottia (missä olen kyllä aika haka) tai ei hoputa (tätä harjoittelen). On huolehdittava turvallisuudesta ja luottamuksesta. Parisuhteen peruspilareista, mutta ne ulottuvat tähänkin.
Työ sisältää omasta itsestä huolehtimista. Ei voi auttaa toista, ellei jaksa. On pidettävä huolta siitä, että omat voimavarat riittävät. Että saa riittävästi omaa aikaa, työssä, ystävien parissa, harrastuksissa. On pidettävä huolta siitä, että nukkuu hyvin ja syö hyvin (nämäkin aktiivisessa harjoittelussa).
Välillä menee hermo, esimerkiksi silloin, kun on hyvässä asennossa sohvalla ja nousee siitä kolmattatoista kertaa korjaamaan jalkojen asentoa. Tai kun talvella joutuu tekemään lumityöt yksin. Välillä tulee itku, esimerkiksi silloin, kun huomaa jalkoihin ilmestyneen painehaavan ja ymmärtää sen mukanaan tuoman hoitorumban tai kun yöllä ei enää itse saa unta sen jälkeen, kun on avustanut vessaan. Välillä vituttaa. Varsinkin joskus, jos muistaa kaikki ne asiat, mitä emme yhdessä voi tehdä tai jos sattuu joku vahinko, vaikka tietääkin, että ne eivät ole tahallisia. Välillä on äärionnellinen. Niin kuin silloin, kun huomaa toisella olevan hyvä olla tai kun puolen vuoden haavanhoito tuottaakin pelätyn verenmyrkytyksen sijaan lottovoiton ja haava paranee.
Oletko valmis hakemaan ja vastaanottamaan kokopäivätyötä? Olen. Olen koko ajan tehnytkin kokopäivätyötä. Työajatonta työtä tehdessäni meillä oli oikeus kotihoitoon leirieni ajaksi tai jos työpäivän pituus ylitti 10 tuntia (mitä se teki usein). Nyt, työaikaa tehdessäni, Mies selviää päiväsajan itsekseen, mutta kolmivuorotyötä en halua vastaanottaa. Miksikö? Koska mielestäni 13,5 tuntia vuoteessa on aivan liian pitkä aika (ja realistinen, jos kotihoito tulee viimeisen kerran illalla klo19.30 ja aamulla klo9) eikä se enää ole inhimillistä.
Ja lopuksi: kuinka jaksan? Välillä se on minulle itsellenikin mysteeri. Kuitenkin rakkaus auttaa jaksamaan. Kun toinen on niin tärkeä ja rakas, niin tätä haluaa auttaa sen, minkä voi ja kykenee. Kun toinen on niin tärkeä ja rakas, niin yhteisten kävelyretkien sijaan iloitsen kainalossa vietetyistä illoista. Olen oppinut iloitsemaan arjen pienistä, mutta merkityksellisistä hetkistä: siitä, kun menemme yhdessä Prismaan tai kun Mies pääsee oman auton kyytiin ja istumme vierekkäin autossa ilman taksikuskia tai siitä, kun Mies on laittanut tiskit (vaikka se onkin hankalaa). Olen oppinut iloitsemaan siitä, että tänään painehaavat ovat pienempiä kuin eilen. Että pää toimii, vaikka jalat eivät. Ja sydän! Olen oppinut iloitsemaan kumppanuudesta, ystävyydestä, rakkaudesta. Jokainen joutuu tekemään töitä parisuhteensa eteen. Minä jollain mittapuulla ehkä enemmän. Mutta mitä saan? Saan olla puolisoani lähellä. Saan kuitenkin sellaista rakkautta ja kumppanuutta, mitä en aikaisemmin ole saanut.
Rikas, rosoinen elämä!