kun puoliso istuu pyörätuolissa
Kun puoliso istuu pyörätuolissa, sitä huomaakin tarkastelevansa maailmaa hieman eri vinkkelistä.
Ärsyynnyn siitä, jos joku ajaa päräyttää inva-paikalle ilman inva-lappua vaan siksi, että ”mä vaan käväisen tuossa Prismassa”.
Ärsyynnyn siitä, jos myyjä puhuu minulle eikä Miehelle, kun ollaan ostoksilla. Mies välillä pamauttaakin, että ”ei mun aivoissa ole mitään vikaa, vaikka jalat toimii vähän huonosti.”
Kihisen kiukusta silloin, kun ollaan menossa ulos syömään ja kaduilla lumityöt on tehty ihan persiilleen tai jätetty tekemättä ja yritän lykätä tuolia sohjossa eteenpäin. Ja kun viimein päästään ravintolaan, on paita märkänä hiestä, sukkahousut makkaralla ja naama tulipunainen kiukusta ja jokseenkin vaativasta urheilusuorituksesta.
Kummastelen sitä, miksi ihmeessä jokaiseen paikkaan tehdään kynnys. Ja rappu. Tai mielellään molemmat.
Hämmästelen välillä ihmisten avuliaisuutta, kun avaavat ovia tai siirtävät tuoleja tai tulevat kysymään, voisivatko olla avuksi.
Kaikkein eniten olen hämmästellyt ihmisten reaktioita siitä, että olen naimisissa liikuntavammaisen ihmisen kanssa.
Kun tapasin Miehen, kohta viisi vuotta sitten, niin en minä nähnyt tuolia.
Minä näin maailman sinisimmät silmät, valloittavan ja hetkessä hurmaavan hymyn ja maailman vahvimmat ja kilteimmät kädet, jotka ottivat minua kädestä kiinni. Ovat pitäneet kiinni siitä asti.
Pyörätuoli ei ole este. Joskus se on hidaste, mutta kaikista haasteista on selvitty. Ja selvitään! Ollaan kierretty Kuusamossa kalastamassa ja aamuyön usvaretkillä metsälammilla. (Melkoisia urheilusuorituksia.) Ollaan eletty ihan tavallisesti. Olen saanut nauttia Miehen kokkauksista ja kainalopaikasta.
Missään vaiheessa en ole kyseenalaistanut Miehen kykyä voida elää normaalia elämää. Sanoisin, että meillä on ihan normaali parisuhde. Riitoineen ja rakasteluineen. Minusta on tullut luovempi, samoin Miehestä. Enkä valehtele, jos sanon seksielämän olevan tällä hetkellä tyydyttävämpää ja kokonaisvaltaisesti naisen huomioonottavampaa kuin koskaan aikaisemmin.
Kun puoliso istuu pyörätuolissa, sitä jotenkin hioutuu itsekin suvaitsevaisemmaksi. Kantaaottavaisemmaksi. Ja saattaapa sitä puuttua herkemmin erilaisin epäkohtiinkin, ainakin esteettömyyden suhteen.