uskaltaa elää

Vaatii rohkeutta uskaltaa hypätä. Epävarmana siitä, miten käy. 

Vaatii voimaa uskaltaa elää. Haluta hyvää. Ja arvostaa itseään niin paljon, että sallii itselleen onnea ja hyviä asioita. 

On ollut pitkä matka. Tuntuu siltä, kuin olisin juossut henkisen maratonin. Olen ylpeä siitä, että olen puolustanut itseäni. Arvojani. Sitä, että minun elämäni on niin arvokasta, että siitä on lupa pitää huolta. Matka on vielä kesken. On jyrkänteitä ja kauniita näköalapaikkoja. Todellista myräkkää ja poutapilviä. 

Uskon, että jostain poisoppiminen on paljon vaikeampaa kuin jonkin oppiminen. Jotkut käytösmallit ja ajatusrakenteet meissä ovat tiukassa. Niistä irti pääseminen vaatii vielä enemmän toistoa. Korvaavia kokemuksia. Ja ennen kaikkea toisia ihmisiä. 

Ihmiset, jotka olemuksellaan ja läsnäolollaan houkuttelevat meissä esiin sen, mikä on hyvää ja kaunista, ovat lahjoja. Kuin pimeisiin hetkiin putoavia suloisia valonsäteitä.

Miten onnekasta onkaan se, että sellaisia saa kohdata ja että sellaisten läheisyydessä saa kulkea edes kappaleen matkaa! 

Olen oppinut itsestäni enemmän kuukaudessa kuin viimeisten kahden vuoden aikana. Siitä kiitän lähelläni olleita, jotka ovat olleet peileinä ajatuksille ja tunteilleni. 

Olen oppinut sen, että en katkea, vaikka taivunkin. Ihminen on yllättävän vahva. Sitkeä. Halu elää ja pysyä pinnalla herättää sisäisen taistelijan. Olen oppinut senkin, että elämällä voi olla varattuna myös hyvää ja kaunista. Minullekin.

Minun tarvitsee vain uskaltaa elää.