seksistä

Maailman ihanin asia. Eikö? No ainakin sen pitäisi olla. Tai ainakin yksi ihanimmista.

Voin rehellisesti sanoa oman matkani kestäneen vuosia. Sen, että pääsin sinuiksi oman seksuaalisuuteni kanssa. Sen, että uskallan nauttia siitä.

Aikaisemmat traumakokemukset ovat vinouttaneet katsantokannan. Suhde omaan kehoon on ollut vääristynyt. Olen piiskannut kehoani (suotta), kohdellut sitä kaltoin, ajatellut, että se ansaitsee tullakin kohdelluksi siten. Ai miksikö? Koska se on pettänyt minut juuri väärillä hetkillä niin monta kertaa. Se on toiminut väkivaltahetkillä juuri niin kuin ei pitäisi – kiihottunut. Se on toiminut vastoin kaikkea logiikkaa ja mieltä. Fysiologinen reaktio ei ole ollut linjassa psyykkisen reaktion kanssa. Keho on ollut petturi, paha, luopio. Ja sitä on entisestään vahvistanut väkivallan tekijän lausuma lause, joka kummitteli mielessä pitkään. ”Sä tykkäsit siitä.” 

Kun on nähnyt itsensä likaisena, käytettynä ja murskattuna, on ollut vaikea ottaa vastaan kosketusta. Ex-Miehen kanssa harjoiteltiin sitä paljon. Sitä, että kaikki kosketus ei ole pahaa ja likaista, vaan se voi tehdä hyvää ja tuntua hyvältä. Harjoiteltiin sitä, että toiseen voi opetella luottamaan – niin, että välillä uskaltaa jopa laittaa silmät kiinni. Harjoiteltiin sitä, että naisellakin on lupa nauttia ja tykätä seksistä. Samaan aikaan Setä Psykologi vahvisti kerta toisensa jälkeen minua traumaterapiassa. Puhui siitä, että keho on toiminut ainoalla oikealla tavalla henkiinjäämisen kannalta. Että se ei ole pettänyt, vaan suojellut. Puhui siitä, että väkivalta on väärin ja vastuu siitä on aina tekijällä, ei kokijalla. Ja että seksuaalisen väkivallan kokeminen ei tee minusta yhtään sen huonompaa, likaisempaa tai käytetympää kuin kenestäkään muustakaan. Ei tee. Vaikka mieli väittää välillä muuta, niin ei tee.

Olen kiitollinen ex-Miehelle kärsivällisyydestä. Siitä, että jaksoi silittää, vaikka välillä käännyinkin pois tai torjuin kosketuksen, kun se tuntui niin pahalta, koska se oli niin lempeää. Vähitellen siihenkin oppii. Että on olemassa hyvääkin kosketusta. Sellaista, jonka tarkoitus on tuottaa mielihyvää ja tyydytystä ja iloa sen sijaan, että satuttaisi. Alistaisi. Vihaisi.

Viimeisten kuukausien aikana matka on jatkunut taas. Eteenpäin.

Suurin luottamuksenosoitus, jonka itsessäni tiedän, on se, että uskallan kääntää toiselle selän. Ei todellakaan ole ollut helppoa antaa toiselle ohjia. Paljon on puhuttu siitä, että uskallan kyllä sanoa, jos joku tuntuu pahalta. Tai että tyypillisesti vetäydyn pois. Tai pillahdan itkuun. Kaikesta tästä on puhuttu. Kertaakaan niin ei ole tapahtunut. En ole vetäytynyt pois. En pillahtanut itkuun. En ole pyytänyt lopettamaan.

Olen oppinut sulkemaan silmäni ja nauttimaan. Välillä katsomaan suoraan toista silmiin ilman minkäänlaista häpeää. Olen oppinut luottamaan siihen, että kädet ovat turvalliset ja ne haluavat myös minulle hyvää ja olen oppinut ottamaan kosketusta vastaan. Olen oppinut sanomaan suoraan myös sen, että tekisi mieli ja miten tahtoisin meidän olevan. Jollekin ehkä itsestään selviä asioita, mutta minä olen valloittanut ajatusmaailmassani vähintäänkin Mt.Everestin. Ja se matka on ollut kirjaimellisesti tajunnan räjäyttävä. Hyvällä tavalla.

En tiedä mitään parempaa kuin Kumppani. Hänen hipaisunsa saa varpaat kipristymään. Suudelma kutittaa alaselässä asti. Hänen kätensä ovat varmat, vahvat ja turvalliset. Kosketus on kunnioittava. Minua koko ajan enemmän näkyväksi tekevä. Lähtökohtaisesti sekä ex-Miehelle että Kumppanille myös naisen nautinto on ollut tärkeää. Se, että voin kokea oloni niin turvalliseksi, että uskallan rentoutua ja nauttia. Ja koenkin. 

Vuosien kamppailu monien asioiden suhteen hellittää. Kehokin voi oppia uusille tavoille. Se voi oppia sen, että se onkin ystävä, kumppani ja sitä pitää kohdella hellästi. Huolenpitoon kuuluu sekin, että hyväksyn oman naiseuteni. Että en piiskaa enkä ruoski, vaan iloitsen siitä. Puhun itselleni hellästi ja kunnioittavasti. Opettelen hyväksymään kehoni reaktioita ja tuntemuksia osana itseäni. Antaudun löytöretkelle, jossa päivät, illat voivat olla seikkailuja, joiden käsikirjoittajia olemme me yhdessä Kumppanin kanssa. Makaan alasti, raukeana iho ihoa vasten ja hymyilen, kun käsi hellästi kulkee selkärankaani pitkin.

Se, mitä on joskus ollut, ei määritä minun seksuaalisuuttani tai naiseuttani enää. Nyt olen tässä. Kumppanin mielestä kauniina, haluttavana. Vähitellen minä olen oppinut näkemään itseni niin. 

Se tuntuu hyvältä.