”oletko ajatellut, että olisit syystä lapseton?”

Kun tuttavani avasi keskellä Prismaa sanaisen arkkunsa, toivoin ainoastaan hänen sulkevan sen.

En ole ajatellut, että olisin syystä lapseton. Nyt vaan on käynyt näin.

Mutta hän – hänen mielestään olen lapseton, koska..

… minulle on tehty raskaudenkeskeytys. Jos OIKEASTI haluaisin lapsia, niin olisin PITÄNYT lapsen, olkoonkin vaikka väkivallalla siitetty.

… minun päätäni on ronkkinut LANTTUTOHTORI. Jos minun psyykeeni olisi kunnossa, niin ehkä tikkuunkin pärähtäisi plussa.

… olen valinnut kumppanini väärin. Jos olisin pysynyt yhdessä väkivaltaisen kihlattuni kanssa, olisin äiti ja varmasti useampaan kertaan, sen miehen siittiöt kun olivat hyvinkin lisääntymiskykyisiä.

… minun työni on niin hektistä, arvaamatonta ja vailla mitään rajoja. ”Miten sinä työajattomassa työssä VOISIT olla äitinä läsnä lapsellesi?”

… minun geenini ovat huonot. ”Tajuathan sinä kai sen, että SIIRRÄT lapsellesi geenivirheet ja alttiudet allergioille?”

… olen yhdeltä koulutukseltani kasvattaja. (Tämä oli huvittavin) Eikö minulle riitä se, että saan sylitellä ja kasvattaa liutaa lapsia halutessani joka ikinen päivä?

… ”on kuule KORKEIMMAN KÄDESSÄ, kenelle annetaan lapsia ja kenelle ei – ei ihmisellä ole oikeutta lähteä leikkimään Jumalaa. Jos Jumala ei suo sinulle lapsia, niin se vaan on sinun OSASI. Kaikki, mikä Jumalalta tulee, on hyvää, sinun vaan pitää uskoa ja alistua siihen tahtoon.”

Ensin kohoaa syke. Posket punoittavat. Kyyneleet kihoavat silmiin. Sydän meinaa pakahtua, se tuntuu räjähtävän rinnassa.

En usko, että elämässä kaikki aina tapahtuu ”niin kuin on tarkoitettu”. Enkä usko siihenkään, että kukin saa aina ansionsa mukaan. 

Kenenkään ei tarvitse jäädä suhteeseen väkivaltaisen puolison kanssa, ei missään olosuhteissa. Väkivaltaa ei voi eikä saa selittää pois stressillä tai toisen ärsyttävyydellä, saati sillä, että naisen kuuluu olla miehelle alamainen.

Minä yritin puolustautua ja sanoa, että varmasti olisin hyvä äiti. Haluaisin olla. Haluaisin olla äiti.  Ja siinä se oli – viimeinen naula tuohon keskusteluun.

”Oletko ajatellut, että et tule äidiksi, koska olet niin itsekäs? Sinä haluat lasta, koska haluaisit olla äiti. Eikö se ole maailman itsekkäin toive?”, sanoo hän, tarttuu lastenvaunujen aisasta kiinni ja häviää Prisman hyllyväleihin kaksi vähän isompaa lasta vanavedessään.

Minä kävelen kuin unessa kassalle, maksan ostokset ja kävelen autoon. Autossa tulee itku. 

Huuto.

Raivo.

Kotona lähetän tekstiviestin: ”Toivoisin, että kylväisit ympärillesi sitä samaa armon ja rakkauden sanomaa, mistä useamman kerran kuussa saarnaat rukouskokouksissa ja naistenilloissa. Ja että se sama armo ja rakkaus voisi koskettaa sinuakin, syvältä. Kukaan meistä, minäkään, ei kestä tuollaista moukaroimista. Kaikkea hyvää elämääsi tästä eteenpäin.”