äidin kanssa kävelyllä

Kävin äidin kanssa kävelyllä. Lehdet kahisivat jalkojen alla. Kävelimme lempikalliollemme – ja juttelimme. Ihan kaikesta. Havahduin siihen, että voidaan jutella. Ihan kaikesta.

Puhuttiin perheenjäsenistä. Papasta. Töistä. Ja lapsettomuudesta. Siitä, mille se tuntuu. Miten hoidot etenee. Mitä se tarkoittaisi, jos saataisiin lapsi lahjasoluilla. Minua itketti se, ettei Miehen hymy periydy. Tai hymykuopat. Äiti lohdutti sanomalla, että lapsi omaksuu ympäristönsä eleitä ja ilmeitä. Ja että Mies varmasti rakastaisi lasta joka tapauksessa äärettömän paljon. Niin rakastaisi! 

Välillä äidin käsi silitti hellästi selkää, välillä tarttui minun kädestäni kiinni.

Vanhempien pihassa erottiin. Halasin. Sanoin: ”Kiitos, että olet. Just mun äiti.”

Äiti vastasi: ”En haluaisi olla mitään enempää.”