”arvaa, miks huominen on mun lempipäivä?”
Puen takkia päälle ja huikkaan välipalalla oleville lapsukaisille heipat huomiseen.
”Älä lähde vielä!”
Yksi nelivuotias jättää välipalansa kesken, loikkaa ylös pöydästä ja kipaisee luokse, suoraan syliin.
”Arvaa, miks huominen on mun lempipäivä?”, hän kysyy.
En keksi. Tarjoan temppukoulua. Muskaria. Pakkaskelejä.
”No EEEEEEEI. Etsä arvaa? No TIETYSTI siks, kun mä pääsen sun syliin!”
Minä todella rakastan työtäni. Rakastan meidän lapsia, räkänokkaisia, näsäviisaita, naama kurassa möyriviä. Viisaita, aitoja, oman elämänsä prinssejä ja prinsessoja. Ja olen kiitollinen – siitä, että koko tämän ajan, kun me odotamme omaa Ihmettämme, saan rakastaa jonkun toisen ihmettä. Luoda turvallista suhdetta. Rohkaista. Tarjota mahdollisuuksia oppia ja oivaltaa.
Ja olla sylissä.