hellä, korjaava kosketus
Matka minuksi on ollut pitkä ja kivinen. Vaikka tiedän, että rikottunakin voi olla rakastettu, niin aina se ei ole ollut helppoa. Aikaisemmat väkivaltakokemukset ovat vaikuttaneet vahvasti siihen, millaisena olen nähnyt itseni ja kokenut itseni. Minun kehonkuvani on ollut vääristynyt. Olen vihannut kehoani siitä, että se on pettänyt minut ja siitä, että se on niin pitkään muistuttanut niistä vaikeista kokemuksista.
Silloin, kun raiskauksen jälkeen makasin kylpyhuoneen lattialla kippurassa ja toivoin ainoastaan kuolemaa, uskoin ainoastaan yhteen asiaan. Siihen, että minä en selviä. Tapahtuneesta, muistoista. Siitä petoksesta, mihin kehoni oli syyllistynyt. Kaikkein kauheimmalla elämäni hetkellä kehoni on toiminut täysin järjen vastaisesti. Se lamaantui. Ja myötäili tapahtuvaa. Kaikkein kauheimmalla hetkellä kuulin huohottavan äänen päältäni kähisevän ”sinähän pidit siitä” samalla, kun sisin tuntui räjähtävän kappaleiksi. Siksi minä vihasin kehoani. Itseäni. Vuosikausia. Oli vaikea ymmärtää sitä, että keho toimi ainoalla oikealla tavalla – piti minut hengissä.
Raiskauksen ja abortin jälkeen ajattelin, että mikään valta maailmassa ei saa minua enää alistumaan kenellekään. Tai ylipäätään ihastumaan keneenkään.
Sitten, vuosien jälkeen, tapasin Miehen. Tavatessani hänet muistan ihmetelleeni, miten kenelläkään voi olla niin ystävälliset silmät. En halunnut rakastua. Enkä ihastua. Taistelin vastaan, mutta en voinut sille tunteelle mitään. Ja pitkään ajattelin, että jos Mies saisi tietää, millainen minä oikeasti olen, hän ei enää haluaisi minua tai rakastaisi minua. Miten väärässä olinkaan!
Se, mitä olen kokenut, ei määritellytkään minua naisena. Olin hänen silmissään kaunis, ihana, naisellinen. Seksikäs. Olin hänen lähellään hellästi käsitelty, kainalossa pidetty, silitetty. Vähitellen opin myös sen, että seksiin ei kuulu toisen alistaminen, vahingoittaminen, oman nautinnon tavoitteleminen, vaan että se voi olla oikeasti kaunista, kahden ihmisen kaikkein intiimeintä vuorovaikutusta. Yhteistä seikkailua ja löytöretkeilyä. Toisen jokaisen ihosolun rakastamista ja rakastetuksi tulemista. Ilman pelkoa. Hyvän olon tuottamista ja sen saamista niin, että lopputuloksena ei olekaan liuta itsesyytöksiä vaan raukea, hyvä olo.
Olen onnellinen. Olen kulkenut pitkän matkan yhdessä maailman parhaimman matkaoppaan kanssa. Olen ihmetellyt hänen viisauttaan ja hellyyttään. Iloinnut siitä, että hän on opettanut minut nauttimaan seksistä. Ja hyväksymään itseni, tämän kehon.
Niin. Kun on ensin tullut rakastetuksi sellaisena kuin on, voi oppia rakastamaan itseään (ja kehoaan) sellaisena kuin on.
Miten toivoisin, että voisin huutaa niin kovaa, että kaikki kuulevat sen: seksuaalisesta väkivallasta on mahdollista toipua. Vähitellen, pienin askelin. Traumakokemusten vääristämästä minäkuvasta on mahdollista vapautua. Hellillä kosketuksilla on valtavan suuri korjaava voima. Rikottunakin voi olla rakastettu, hellästi rakastettu ehjemmäksi.