kadutko sinä lastesi saamista?

Iltalehdessä oli otsikkona ”Lasten hankinta kaduttaa”. Anteeksi, minulla on taipumus provosoitua tämänkaltaisista otsikoista. Niin kuin lapsiasiasta ylipäätään. Meillä oli eilen työpaikalla ensiapukurssi työntekijöiden kesken. Siellä(kin) puhuttiin tästä aiheesta. Siitä, miten koko maailma heittää häränpyllyä siitä hetkestä alkaen, kun testitikkuun tulee plussa. Siitä, miten maailman raastavin tunne on huoli omasta lapsesta ja tämän hyvinvoinnista ja pelko siitä, miten selviää elämästä. Puhuttiin siellä sitten siitäkin, että lapsettomuudesta kärsivän pitäisi kuksia kuin kani ja pitää jalkoja seinää vasten parikymmentä minuuttia onnistuneen yhdynnän jälkeen. (Been there, done that eikä siitä huolimatta ole napannut.) Ja tuostapa päästiinkin taas tuohon alun otsikkoon – tahattomasti. Että ”voi miten onnekkaita ne ovat, joilla ei ole lapsia, kun ei tarvitse elää kuin itselleen”. 

PERKELE!

Mikä tässä lapsettomuudessa on onnekasta? Sekö, että saa paneskella putkeen päiviä ja samalla laskea kalenterista otollisinta aikaa? Vai se, että saa perstuntuman siitä, miten kunnallinen terveydenhuolto toimii lapsettomuushoitojen toteutuksessa? Siitä, että onnistuu kilauttamaan KELA:n lääkekorvauksen omavastuukaton kertarytinällä täyteen, kun hakee lääkearsenaalin kotiinsa? Sekö, että saa päivä toisensa jälkeen pistää itseään, jännittää lääkkeiden sivuvaikutuksia ja olla hormonipössyssään kuin perseelle ammuttu karhu, yritys toisensa jälkeen? Vai onko onnekasta se, että kuukausi kuukauden jälkeen voi todella ”elää itselleen”, kun sitä lasta ei vaan kuulu? Ahdistua juhlapäivistä, menetetyistä syntymäpäivistä, menetetyistä lasketuista ajoista. Pelätä sydämensä pohjasta sitä, että entä jos en koskaan saa lasta ja syyttää itseään siitä, että hukkasi elämästään niin monta vuotta toivoen, odottaen, kun olisi pitänyt älytä hakeutua hoitoihin. Onko onnekasta se, että täytyy huolehtia vain itsestään ja huomioida ainoastaan puolisoaan? Onko onnekasta se, että saa itsekkäästi toteuttaa itseään juuri niin kuin haluaa? 

Sanotaan, että lasten hankinta kaduttaa, koska niin moni asia jää kesken. Opiskelut. Työt. Harrastukset. Viimeinen jää kesken myös lapsettomuushoidoissa, nimimerkillä vasta pikkuhiljaa paluuta liikunnan pariin yrittävä. Kiitos hormonihoitojen, munasolupunktion jälkikomplikaatioiden ja bonuksena saatujen veritulppien. 

Sanotaan, että ei oltu valmiita äideiksi. Isiksi. Jos on valmis harrastamaan seksiä, eikö silloin pitäisi olla valmis myös uuden elämän mahdollisuuteen? Minä en olisi mitään muuta kuin valmis. En toivo mitään muuta kuin omaa lasta. Kaikkine koliikkihuutoineen, niskakakkoineen, rintaraivoineen. En toivo mitään muuta, kuin sitä, että saisin olla äiti. Eikä tässä lapsettomuudessa ole mitään, yhtään mitään hohdokasta. 

Niin. Elämä ei ole reilua. Ne, jotka ovat äitejä, toivoisivat olevansa lapsettomia. Ne, jotka kärsivät lapsettomuudesta, toivoisivat olevansa äitejä.

(http://www.iltalehti.fi/perhe/2014050218260145_pr.shtml)