katastrofimagneetti

Tällä tuurilla jään huomenna putoavan meteorin alle.

Kai siinä vaan on joku ihmeellinen karman laki, että kun elämä viskaa spiraaliin, niin shit hits the fan – koko rahalla. 

Olin tänään hereillä jo 03, en saanut nukuttua. Vasenta pohjetta särki. Odottelin lehdenjakajan autojen valoja hakeakseni lehden. Taisin olla hieman liian uninen, talvella ei voi lähteä pihamaalle paljasvarpaisillaan. Tulee hieman vilu. Pikamarssia ja jalkoja sivuille(kin) viskellen siirryin harvinaisen nopeasti takaisin sisälle. Onneksi en lukinnut itseäni sentään ulkopuolelle, olisin saanut olla siellä k-a-u-a-n. (Mies kun ei yksin pääse sängystä tuoliin.)

Aamukahvit onnistuivat toisella suodatuskerralla. Note to self: tarkista AINA, että kahvinkeittimen vesi valuu suodattimeen eikä suodattimen viereen.

Tankkaus sujui luottokortilla. Piti painaa ”pankki”. Voi kuustoista noita credittejä ja debittejä! Ei vaan ONNISTU kahden tunnin unilla. Ei. Suomeksi, pliis! 

Töissä olin tikkana paikalla jo 40min.ennen töiden alkua. Havaitakseni pimeän toimiston ulkopuolella, että sairaslomalla sijaiselle annetut avaimet ovat edelleen esimiehen jemmassa, josta emme kollegan kanssa niitä löytäneet. Tässä vaiheessa saatoin huutaa  karjaista jotain varsin epäkristillistä. Onneksi lähimailla ei ollut ainuttakaan seurakuntalaista, ainakaan eivät hihkuneet puskista. Mutta ei hätää – ei mennyt kuin kaksi minuuttia ja lukematon määrä kirosanoja, kun emäntä kurvasi pihaan. Tuli ajoissa leipomaan myyjäisiin. Halleluja ja kiitos olkoon täsmällisistä emännistä!

Sairasloman aikana työsähköposti ja sähköinen kalenteri olivat kokeneet muodonmuutokset. Viime viikkoon verrattuna tämä maanantai oli jo helpompi, sain sentään koneen auki ja pääsin jopa (tyhjään) sähköpostiin. Kaikki saapuneet, lähetetyt ja luonnokset – bittiavaruudessa. It-tuki oli puhelimessa lohduttava: ”niin siis onneksi se bittiavaruus ei ole yhtään iso.. että pärjäisitköhän sä ilman niitä vanhoja posteja?” Mitäpä niillä. Tai yhteystietolistoilla.

Kalenterin kanssa koin olevani kuin eskari Assyilla.

”Ai kato, tästä häviää kaikki!”

”Mikä ihmeen varauspohja? Mille?”

ja nolointa sanoa puhelimessa, että ”mä en nyt ihan osaa käyttää tätä mun kalenteria, voinko soittaa huomenna?”

Haparoinnista huolimatta onnistuin pakkaamaan myyjäispullat, pullapitkot, sämpylät, joululimput ja arpajaisvoitot ihan kauniisti.

Kotimatkakin meni ihan hyvin, siihen asti kun puhelimesta tuli kauppalista. Note to self: pyydä jatkossa tekstarilla. Ajomatkan aikana nimittäin kuultu ei ihan vastaa kaupassa haalittua. Mies pyysi taco chipsejä. Minä toin laudepesurin. Mies pyysi salsakastiketta, minä toin tomaatteja. (Samoja ainesosia!!) Mies pyysi Fantaa, minä toin leipäjuustoa. Saanko tulla hoitaan sunkin kauppa-asiat?

Ja ilta. No se onkin mennyt sitten päivystyksessä. Kun tuo vasen pohje on niin pirun kipeä. Päivystyksessä oli seutukunnan hankalimmat maanantaipotilaat, lääkäri oli myöhässä varatuista ajoista 1,5 tuntia. Sisällä vastaanotolla olin 10min. Menin kinkaten, lähdin kinkaten ja päivystyslähetteen kanssa. Pitää kuulemma ottaa ihan rennosti ja aamulla ampua heti ensimmäisenä ennen kasia Keskussairaalan päivystykseen. Ultrataan ja otetaan fidd. No se nyt tästä vielä puuttuisikin. Veritulppa. 

Kävin mutkan äidin ja isän talon alaovella. Nauroin ääneen lääkärin epäilyä. Äitiäkin alkoi huvittaa, tuumasi, että ”harvemmin sitä kukaan itkee naurusta kertoessaan trombiepäilyistä.” 

Ai niin. Oli tässä päivässä hyvääkin. Koti on edelleen pystyssä, ei mitään oikosulkuja eikä tulipaloja. Lattialla ei lainehtinut vesivahinko, pakastin ei ollut sulanut eikä hiirenloukusta löytynyt yhtään hiirulaista. Ja Mies – Mies hoiti joulusiivouksen. Ulkoistamalla sen, mutta kuitenkin. Näppärästi keksitty, pinnat hänelle.

Että no worries. Aina voi olla huonommin. Ja pohjalla voi kyntää loputtomiin vaakatasossa pulpahtamatta välillä pintaan. 

Onneksi huomenna on uusi päivä. Täynnä mahdollisuuksia. Myös iloaiheisiin!!!