kyyneltulva terveyskeskuksessa
Aamun labrakäynti katkaisi kamelin selän.
En päässyt viime viikolla riparilta kontrollilabraan. Eilen soitti naistentautien poliklinikan kätilö ja kyseli, koskakohan meinaan käydä kontrollilabrassa.
”Niin kun nyt pitäisi varmistua siitä, että ei ole sitä kohdunulkoista raskautta kuitenkaan.”
Lupasin käydä tänä aamuna. Yllätykseksi lähiterveyskeskuksen labra olikin auki.
Kaikki menikin ihan hyvin, aina siihen asti kun labrahoitaja alkoi puhua.
”Voi ihana juttu. Katos hei, tässä kysytään tätä raskausviikkojen määrää..mitäs me tähän laitetaan?”
Minulla kuristaa sydäntä ja kurkkua. Ääni tuntuu katoavan täysin.
”Ei kai siihen tarvi mitään laittaa, kun meillä on nää lapsettomuushoidot menossa ja se tuli jo kesken..” aloitan ja kyyneleet valuvat pitkin poskipäitä.
”No pitäisi tähän laittaa se oletettu viikkomäärä kuitenkin. Ja toivotaan nyt tän näytteen kanssa kuiteskin parasta!”
En ihan ymmärrä, miksi pitää laittaa oletettu viikkomäärä? Ja toivoa enää tässä vaiheessa parasta? Ei kai se hcg-tulos nyt enää siitä mihinkään muutu? Tai yhtäkkiä tulekaan positiiviseksi!? Miksi pitää alkaa onnitella, kun ei tiedä, mistä kokeista on kyse? Voi helvetti taas noita terveydenhuollon ammattilaisia. Pitääkö tässä laittaa kaulaan sellainen kyltti, jossa lukee: ”käsiteltävä äärivaroen ja mieti, mitä sanot – en kestä kaikkea”?
Pääsin autoon asti suunnilleen kunnialla. Istuin auton sisässä terveyskeskuksen pihassa ja huusin. Huusin suoraa huutoa. Itku kasteli paidankin.
Sydän on kipeä. Sielu on kipeä.
Huomenna soittavat naistentaudeilta. Kohdunulkoinen raskaus tästä nyt vielä puuttuisikin.
Paska, paska oma elämä!