lapsentekohommissa

Äiti kyseli kuulumisia. Minä sanoin, että nyt ollaan lapsentekohommissa. Puhelimen toisessa päässä tuli hiljaista. Jokseenkin kiusaantunut hiljaisuus, kunnes minä tajusin. ”Siis ei silleen vaan aloitettiin ne piikit eilen.” Puhelimesta kuului melkoisen helpottunut ”aha”.

*tirsk*

Niin. Mitä muutakaan olisin voinut sanoa? Meillä ollaan lapsenteossa. Kaikissa perheissä lapsia ei saada, vaikka kuinka tehdään. Ei, vaikka kuinka täsmättäisiin ovulaatiota ja laukeamista tai oltaisiin ihan pupuina päivät pitkät. Siksi olenkin kiitollinen erikoissairaanhoidosta, joka mahdollistaa tekemällä tekemisen, vaikka senkään lopputulos ei ole varma. 

Olen näpsinyt valokuvia piikeistä ja purkeista ja lääkepaketeista. Jos tästä positiivinen tulos saadaan ja joskus kapalo syliin, niin on sitten nämäkin vaiheet dokumentoituina talteen. Ja voi sitten sille jälkikasvulle joskus kertoa, että labrasetä teki sinut mikroskoopin kanssa kirkkaassa valossa vaaleansininen paita päällä (eikä niin kuin naapurin lapsi, joka sai alkunsa pikkujoulujen jälkimainingeissa pilkkopimeässä Volvon takapenkillä petteripunakuono-poropannan välkkyessä).

(Joo ne on ne hormoonit. Kyllä tuntuu jo päässä. Ja kropassa.Huoh)