lepomoodi
Kaappasin ystävän kanssani päiväkahville. Ystävä sai kaksivuotiaansa isovanhemmilleen (isovanhempi-lapsenlapsikerhoon) hoitoon ja minä näin tilaisuuteni tulleen – tekstiviesti-ilmoitus, että olen kohta pihassa. Oli onnistunut ja mukava kaappaus. Minä olen ollut rikollisen huono ystävä ja vielä huonompi kummitäti. Tämä syksy vei vaan voiton. Onneksi ystävät ovat jaksaneet pitää yhteyttä ja kysyä kuulumisia silloinkin, kun olen ollut ääriväsynyt.
Siinä kahvilla sitten keskusteltiin kaikenlaista. Päästiin yöllisistä kauhukohtauksista aina sisätutkimuksiin saakka, todella syvältä luotaavat jutut siis. Parhautta oli saada jakaa kiireetön hetki. Istua, hörppiä kahvia ja hihitellä parisuhdeasioille.
Siinä kahvilla puhuttiin myös levosta, stressin laskemisesta ja olotilasta tällä hetkellä. Meinasin hörpätä kahvin suoraan keuhkoputkeen, kun kuuntelin, mitä oma suuni puhui: ”niin mä en ees muista, koska meillä olis imuroitu. Vissiin viime kesänä.”
Että hyvin menee. Lepomoodi päällä. Ja kun on jo joulunaika (siis lähes, viikonloppunahan on ensimmäinen adventti) niin kausivalot on voitu ottaa jo käyttöön (Miehen riemuksi tähtivalaisimet saivat seuraa vihdoin viime viikonloppuna joulukyntteliköistä) eikä ole tarvettakaan pitää täyttä valaistusta. Kynttilänvalossa pölykään ei ota silmiin niin räikeästi. Nenään kyllä. Mutta kuivamopilla lähtevät isommat villakoirat ja märällä sitten loput. Tasot olen pyyhkinyt mikrokuituliinalla. Ja ilahduttanut Miestä kuuntelemalla vuoronperään Juha Tapiota ja Johanna Iivanainen&Jukka Perko:n joululevyä.
Sen verran olen vieraskorea, että eteisen taso ja pienempi wc ovat tiptop. Muualla hämyisyys sitten peittää loput. Imuroin sitten kun jaksan. Ehkä huomenna.
Tänään alavatsa on ollut niin pinkeä ja kipeä, että ei ole tehnyt mielikään touhuta. Mitään. Että kiitos vaan Saarioisten tädit, meillä syötiin vähäisesti tuunattua hernesoppaa. Pannari menee illalla uuniin. Olo alkaa muistuttaa entistä enemmän hormonihuuruista känkkäränkkää. Parasetamolilla vielä toistaiseksi on pärjätty. Olo on ihan hyvä, jos ei liiku eikä aivasta eikä yski eikä istu eikä nosta jalkaa eikä kumartele eikä kurottele. Eli ne melko lyhyet hetket, kun vaan makaa sohvalla. Munasarjoissa paukkuu, kipu on välillä viiltävää. Tekee pahaa ajatella, että siellä ne (ainakin) 10 nyt alkavat jo olla 15-17mm (elleivät enemmänkin) mittaisia. Ja kun jo yhden kasvamisen tuntee kehossaan hyvinkin tarkasti, niin se kokemus kertaa kymmenen tuntuu sille, että kohta peräsuoli pullahtaa pihalle ja munasarjat räjähtävät vatsaonteloon.
ps. jos joku omaa varsin käyttökelpoisia ideoita siitä, kuinka saada sääret haisemaan vähemmän miehekkäälle, niin ideoita otetaan vastaan. Tai sitten vaan pitää nöyrtyä siihen, että haju lähtenee ajan myötä. Mutta ihan pakko oli ajella säärikarvat partageelillä, kun oma sheivausgeeli kurlutti täysin tyhjää. Nyt sitten tuoksuu koko kylppäri, Vaimon jalkaparista puhumattakaan. Huomenaamun ultraan toivottavasti hiipuu, olisi jotenkin ääriepänaisellinen olo maata tämän tuoksun kanssa siinä tutkimuspöydällä…