mä oon ihan rakastunut!

Äsken se iski. Katselin häntä aamukahvilla. Leveitä hartioita. Ruskeita hiuksia. Jäänsinisiä silmiä. Hymyä, jota ei ole kenelläkään muulla.

Se iski tajuntaan niin, että tuli melkein ihan hölmö olo. Rakastan. Rakastan. Mä oon ihan rakastunut Mieheen.

Kaiken tämän keskellä. Siis tämän, minkä keskellä hermo on kireällä, hormonit on sekaisin, koko elämä on yhtä epävarmaa trapetsitaiteilua ja pettymysten meren pohjamutien kyntämistä nenä ruvella. Rakastan. Tekisi mieli hipeltää, silitellä, kosketella, pussailla. Hihitellä. Kiusoitella.

 Voi älytön, mikä meininki.

(Joo, sovittiin illaksi romanttiset treffit. Kotona.) 

Naamalla on niin leveä hymy, ettei aikoihin! Kaiken tämän keskellä. Uskomatonta.