mistä näitä töitä oikein putoilee?

Posti toi tänään uuden viranhaltijapäätöksen. Aiemmin kirjoitinkin, että sain työpätkän. Nyt sain pidemmän. Paaaaaaljon pidemmän. Enää ei tarvitse miettiä, mitä sitä sitten tekisi, kun sijaisuus loppuu.

Työkenttä pysyy samana. Päiväkotielämä tuntuu ihan hyvälle. 

Olen niiiiiiiiiiiin onnellinen. Tanssin ilotanssin varpaat märkinä takapihan terassilla niin, että haaremihousut liehui. 

Ja Mies! Mies alunperin tuumasi, että ”tottakai sä sen paikan saat, kun aina ne asiat järjestyy.” Ja nyt: ”Mähän sanoin.” Siis mikä mäihä minulla on käynyt! Tällainen peruspessimisti on saanut rinnalleen optimistin, jolle 0,001% todennäköisyys on mahdollisuus ihmeeseen. (Nyt tarkoitan lapsiasiaa, mutta sama optimismi siinäkin.)