munasolupunktion jälkimainingeissa

Eilen tehtiin OPU eli munasolupunktio, jossa saatiin kuusi hyvää follikkelia kerättyä. Punktio oli kovasti kivulias, huolimatta siitä, että sain koko ajan kanyylin kautta nopeavaikutteista kipulääkettä. Vasen munasarja oli vähän piilossa ja lääkäri joutui tekemään selkeästi kovemmin töitä, että sai neulan sinne läpi. Ja se teki kipeää! Mies pyyhki kyyneleitä ja kätilö annosteli lisää lääkettä. Onneksi suoraan suoneen. Lääkärikin yllättyi, miten hankalasti vasen saatiin tyhjennettyä. Punktion jälkeen pääsin lepäämään lepohuoneeseen, jossa annosteltiin lisää kipulääkkeitä ja sai luvan kanssa pötkötellä pedissä. Vuoto alkoi jo toimenpidehuoneessa, oli sen verran rajua, että tein läjän lakanapyykkiä klinikalle. Viisaasti valitsin mekon aamulla, musta-siniraidallisen, josta ei juurikaan erottanut vahinkoja.

Kotiuduimme siinä tiedossa, että Miehen siittiöt olivat selvinneet sulatuksesta (ja pakastuksesta) ja minulla oli kaikki hyvin. Ainakin hetken.

Makoilin sohvalla, kävin välillä ainoastaan vessassa tai tankkaamassa nesteitä keittiössä. Mahakipu muuttui vähitellen kovemmaksi ja kovemmaksi, klo13 aikaan se oli jo todella kova – niin kova, että tulin kaksinkerroin vessasta olohuoneeseen. Vuotoa oli ollut koko päivän, runsaasti ja paljon.

Soitin naistentautien polille ja puhelimessa tuli itku. Kivusta. Sain käskyn lähteä heti päivystykseen, ei kuitenkaan terveyskeskukseen tai perusterveydenhuollon keskitettyyn, vaan naistentaudeille. Mies tilasi taksia, minä uikutin sohvalla. Ja taksissa. Jokainen röykkyytys takapenkillä tuntui harmittavan kipeälle.

Niinhän siinä kävi, että taksi vei väärälle ovelle. Olin siinä vaiheessa niin kipeä, etten päässyt enää kävellen eteenpäin. Ystävällisesti hoitajat kärräsivät pyörätuolilla seuraavaan paikkaan. Kun lopulta, erinäisten selvittelyjen ja puheluiden ja kyynelten jälkeen nähtiin lääkäri, niin nopean tutkimisen jälkeen köröteltiinkin jo kohti naistentautien osastoa. Vasemmasta munasarjasta tuli vuotoa vatsaonteloon, vatsaontelossa oli 4cm nestettä ja vasen puoli alavatsasta kuin tulessa. 

Olin kiitollinen osastolle kirjoittamisesta ja siitä, että sain kunnon kipulääkettä. Alentunut kipukynnys huomioitiin, samoin lukuisat lääkeaineallergiat. 

Osastolla vietinkin sitten yönkin, hemoglobiini kun lähti laskuun. Eivätkä olisi kotiuttaneetkaan siinä lääkepöllyssä. Kurjaa oli se, että Mies joutui olemaan yksin kotona. Painotan sanaa ’joutui’, koska pyörätuolia käyttävälle se lisäkäsipari kotonakin on monesti tarpeen. (Oli nukkunut lopulta tuolissaan, kun ei uskaltanut siirtyä yksin vuoteeseen.)

Aamupäivästä ultrattiin taas. Vasemmasta munasarjasta löytyi 3x2cm verihyytymä ja vatsaontelosta edelleen nestettä, hieman vähemmän kuin eilen. Veriarvot olivat normaalit. Sain kotiutuspaperit.

Ennen kotiinlähtöä tapahtui ihme: lapsettomuuspolin ylilääkäri ilmestyi huoneeseen, halusi henkilökohtaisesti kuulla kuulumisia ja vointia erityisesti. Kyseli eilisestä toimenpiteestä ja oli pahoillaan, että näin kävi, tämä kun on kuulemma hyvin harvinaista. Lääkäri yhtyi ilooni siitä, että klinikalta soitettiin ja kerrottiin yhden munasolun hedelmöittyneen varmuudella, kolme oli epävarmaa. ”Emmehän me tarvitse kuin sen yhden, hyvän ja oikean”, sanoi lääkäri lempeästi hymyillen ja puristi minua molemmista käsistä. Niin, ei tarvitakaan. Huomenaamulla kokeillaan, josko tuo yksi olisi se meidän. Hyvä ja oikea.

Palaan sohvalle. (Olen löytänyt itsestäni sohvaköllijäisen.) Ajatukset ovat jo huomisessa alkionsiirrossa. Sekä minun, Miehen, perheen että lähiystävien.

Rakas Jumala, anna meidän pienen solurykelmän jakautua ja muuttua vahvaksi alkioksi. Siunaa huominen alkionsiirto. Ole meidän kanssa.