Viisi vuotta sitten oli elämäni onnellisin ilta. Sielukin nauroi.

Tiesin, että kaikki unelmani kävisivät toteet. Saisin vierelleni ja omakseni Sinut, Rakkaimpani, Tärkeimpäni, kumppanini. Rakastajani. Kalleimpani.

Saisin sanoa ’tahdon’.
Edelleen tahdon rakastaa, kunnioittaa, kulkea vierellä. Tänään vielä vahvemmin, kaikkien mustaakin mustempien öiden ja kuulaiden aamujen jälkeen. Tahdon jatkaa yhteistä matkaa ja kiitän tähän astisesta.

Kiitos rakkaudestasi. Siitä, että päivä päivältä olet sanoillasi ja teoillasi rakastanut minua hellästi ehjäksi. Kokonaisemmaksi. Kiitos rohkaisustasi. Sinä olet nähnyt minussa paljon sellaista, mille minä olen ollut sokea. Olet jaksanut tukea, pitää sylissä ja kantaa silloin, kun omat voimani ovat ehtyneet. Sinä olet aina uskonut minuun, meihin. Kiitos siitä, että olen saanut oppia olemaan seurassasi heikko. Tarvitsemaan muita. Kiitos, että olet ja rakastat. 

Onni löytyy elämällä, onnen eteen on tehtävä työtä.