ensimmäinen päivä vs. työhaastattelun idealismi
Jep. Ensimmäinen päivä uutta elämää takana. Hengissä. Siitä huolimatta, että..
– aamukahvi läikkyi pöydälle
– KAIKKI muutkin olivat ajamassa SAMAAN suuntaan peräkärryineen ja matkailuautoineen (Hei ihan vakavasti, KUKA lähtee vapaaehtoisesti liikkeelle 6.30?)
– sain ensimmäisen lapsen itkemään jo eteisessä. ”BYÄÄÄÄH! Sun sukkien lehmällä on surullinen ilme! BYÄÄH!”
– erehdyin kysymään aamupalapöydässä, että ”Ai mikä on puurokatapultti?” (Vastaus löytyi hiuksista. Ah. Rukiin rautainen vaikutus kutreissa tuntui välittömästi.)
– satuin sanomaan ulkona, että kävyn ainoa luontainen kulkusuunta on puusta maahan ja että niillä ei ole siipiä. Kotiinlähtiessä löysin kimpaantuneen poikasen lahjan – kävyn kengästä. Ajatteli varmaan, että korvetkoon sitten siellä.
– tirskahdin nukkarissa tahattomasti pierukonsertolle, joka purkautui rentoutuvien lapsukaisten pedeistä. No lopputuloksen voinee arvata.
– kysyin yhdeltä piirtävältä, että mitäs piirrät. ”Sua alasti.” Kiva.
– ohjatessani kahta ryhmää yhtä aikaa välillä vessassa sinkoillessani (”PYYHKIMÄÄN!!”), neniä niistäessäni, kolhuihin puhaltaessani ja nyrkkitappeluita selvitellessäni muistin elävästi työhaastattelussa kertovani siitä, miten tykkään painottaa lapsilähtöisyyttä, tekemällä oppimista, läsnäoloa ja arjen pedagogiikkaa..ja että kuinka jokainen päivä voi olla seikkailu.
Voi miten oikeassa olinkaan. Todellinen seikkailu. Ja kuitenkin kiva sellainen. Otetaan huomenna uusiksi, vahingoista viisastuneena.