Jos jossain kuulee elämän totuuksia, niin kassajonossa.

”Äiti, onko tuo täti sellainen kassialma?”, kysyi yksi, kun jonotin heidän edessään äidin vanhassa Vuokon sinivalkoraidallisessa pitkässä takissa.

”MIE ROMAHAN!”, kajautti isänsä kanssa jonottava kolmi-nelivuotias, kun edellämme olevalla naisella olikin täysien ostoskärryjen lisäksi kaksi perässävedettävää koria täynnä ruokaa. Sama lapsi jatkoi: ”Isi, jos tuo täti syö tuota hernekeittoa noin monta purkkia, niin pääseekö sillä pierulla avaruuteen?”

”Kon-do-mi. Kondoomi. Mikä kondoomi on? Isi onko meillä kotona kondoomeja?”, tiedusteli juuri lukemaan oppinut lapsi. Isä yritti supista, että ne on sellaisia aikuisten asioita ja kyllä, kotona on niitä. Lapsen kasvoille levisi valtava hymy ja lapsi suuntasi tiedonannon kassalle: ”Meilläpä on kotona kondoomeja ja isi antaa minulle sellaisen.”

Lapsiperheen edellä jonottaa hyvin rehevä nainen. ”Äiti, putooko sunkin tissit polviin sitten kun sä oot noin vanha?”, kyselee reipas neitonen.

”Täällä haisee pieru. Joku pieraisi. Äiti, joku pieraisi!”

”Onko tuon tädin alkkarit perseessä?”, kysyy edessä oleva lapsukainen ja tapittaa kassatätiä. Äiti yrittää kysyä, että ei kai ja että miksi nyt tuommoista kyselet. Lapsi vastaa: ”No kun sen naama näyttää samalle kuin sulla ja isi on sanonut että silloin kun sun suu on noin, niin sulla on alkkarit perseessä.”

Ja ehdoton oma helmeni: olin veljentyttöjeni kanssa kauan sitten kassajonossa. Isompi, silloin 4vee lähestyi kassaMiestä silmiään räpsytellen ja hiuksiaan pyöritellen: ”Moi, mikä sun nimi on? Tässä on mun täti. Ootko sä vapaa? Mun täti etsii miestä.”