Itkettää. Iloitkettää. Pelkoitkettää. 

Lapsettomuuspolilla käynti olikin ihan hyvä. Jos kuukautiset alkavat tulevana sunnuntaina, niin piikit alkavat ensi viikon tiistaina.

Viikolla 35 on ultra ja munasolupunktio.

Hepariinivalmisteita ei kuulemma käytetä tässä vaiheessa, ei, vaikka edellisellä kerralla oli selvät tulppaoireet ja kivut. 

Alentunut kipukynnys sen sijaan jo uskotaan. ”Kun se edellinen punktio oli niin kivulias, niin jaksatko vielä uudelleen?” Jaksan. Eikä nukuteta, tässä sairaanhoitopiirissä se ei ole mahdollista. 

Kanyylia ei voi jättää Fertinovassa käteen, jotta siirtyisin osastolle kivunlievitykseen. On tultava ensin naistentautien polille ja saatava kipua lievittävää ehkä siellä. No, taksi tuonee Fertinovasta suoraan Keskussairaalalle. Kotiin en enää mene. En todellakaan.

Olo on sekava. Toisaalta iloinen, toisaalta pelokas. Kipu on ollut niin kamala, että pelkään sitä enemmän kuin mitään. [Ihan turha tulla sanomaan, etten tiedä kivusta mitään, kun en ole synnyttänyt. Tervemenoa kokeilemaan munasolupunktiota.]

Kuitenkin me haluamme tämän tien kulkea. Läpi.