Tästä lomasta ei tullut laisinkaan sellainen, kuin piti. 

Alkuperäisen suunnitelman mukaan meillä olisi ollut jo ensimmäinen ultra ja neuvola. Oltaisiin niin onnellisia ja iloisia ja sekaisin vauvauutisista edelleen.

Olin haaveillut rennosta oleilusta, lämmöstä, auringosta, takapihan keinusta ja riippukiikusta.

Vauvahaaveet vaihtuivat naama irvessä odoteltaviin kuukautisiin, jotka ovat taas myöhässä. 

Lämpö vaihtui pitkiin kalsareihin ja kesäpipoon.

Aurinko vesisateeseen.

Takapihan keinu sohvaan ja vilttiin ja villasukkiin. Riippukiikku jäi mökille.

Koska olen lomalla enkä töissä, on ollut pakko kehittää joku ahdistuksen hallintamenetelmä. En voi vaan olla. Tai jos olen, niin kohta alkaa varvastanssi lattialla, nilkkojen vemputus ja viuhtominen ja kanavaralli sohvalla tai kirja toisensa jälkeen vaihtuu hyllyssä. ”Ei tätä, ei tää ookaan kiva, no en mä tämmöistä pas korkeakirjallista hapatusta jaksa lomalla lukea..”

Onneksi on auto. En minä kruisaile muuten vaan. Minä käyn vatussa. Tiistaina kävin olemassa päivän. Löysin loistavia drive-in-mestoja ja mahtavan vattumäen. Siellä, keskellä hiljaisuutta, olen laulanut. Olen nauranut. Olen huutanut. Olen raivonnut. Olen tirauttanut itkua ja istunut kivellä. Ja kerännyt vattuja. Sellaisella innolla ja antaumuksella, että tänään vatusta tullessani Miehen kanssa sovitiin, että huomenna on viimeinen vattupäivä tälle vattunistille. Pakkanen alkaa olla nimittäin pullollaan vattuja. No, talvella syödään runsaasti vattupuuroa. 🙂 Tänäänkin maltoin olla koko päivän, siitä huolimatta, että välillä satoi vettä kuin saavista. Onnittelin itseäni ensimmäisen vesikuuron alkaessa kumisaappaista ja goretex-housuista. No, ilo oli verrattain lyhyt, sillä takiksi valikoitui Haglöfsin ei-goretexillinen ulkoilutakki. Väänsin rintsikoistakin vettä suihkukaappiin päästyäni. 

Huomenna kerään vielä muutaman rasian omaan talteen ja sitten siskolle loput. Siskon kanssa perustettiin eilen oma aikapankki. Minä poimin vattuja ja sisko tulee meille siivoamaan höyrypesimensä kanssa. Oiva vaihtokauppa, eikö? Minä saan purkaa ahdistustani vattupuskassa ja sisko pääsee kerrankin vapaasti siivoamaan meidän kotia. 

Niin. Vatuttaa. Keskiviikko-aamuna heräsin uneen, jossa hankala luottamushenkilö kantoi pesusoikollista vattuja meidän etuovelle. Eilen tiirailin autosta hakkuuaukioita vain todetakseni, että reilu 100km pohjoiseen on vielä täysin vatutonta aluetta. Tänään seisoin kaatosateessa, välillä pyyhin silmiä ja silmälaseja ja kyykin vattupuskan alla kyyryssä. Kroppa huutaa hoosiannaa, mutta vielä on päästävä. Vattuun. 

Ensi viikolla onkin miettimistä. Mansikat ja vatut on, mustikoitakin sen verran kun halusin. Omenoiden kypsymisessä menee vielä tovi. Hilloaminen menee elokuulle. Mitäs tässä sitten tehtäisiin?