Hain eilen Pienen leikki- ja uimaseuraksi. Kun saavuin siskolle, Pieni kirmasi vauhdilla syliin, rutisti ja takertui kiinni.

”On niin kiva tulla sun kaa leikkimään,” totesi Pieni ja jatkoi: ”Mä rakastan sua ihan hilveästi.”

Tädin sydän oli taas sekunnin sadasosassa sulatettu. Käsi kädessä käveltiin siskolta kohti meidän kotia. Matkalla Pieni puhua pulputti ja selitti niin, että vastaantulijoitakin nauratti. ”Ihana lapsi!”, sanoivat useat. Niin on. Nyökkäiltiin molemmat. Tällekö se tuntuisi, kulkea oman pienen kanssa ja kuunnella kaikkea kummaa ja ihmettä, ihastella kovakuoriaisia, säikkyä tien poikki loikkivaa sammakkoa, seurata muurahaisia keolle? Vastaanottaa vastaantulijoiden hymyilevät katseet, hyväksyvät hymyt, ihastelevat kommentit?

Meillä moikattiin ensin Miestä. Sitten ajeltiin etupihalla mopolla, naurettiin löytyneille pupunpapanoille ja syötiin juustosämpylät. Pakattiin uimakassit ja tehtiin eväät. Kipitettiin kipinkapin rinnettä alas, käveltiin käsi kädessä rantapolkua ja taas kummasteltiin lähiluontoa. 

Ranta oli ihan tyhjä. Vain Pieni ja minä. Vain meidän ilosta tuikkivat silmät, naurunpyrskähdykset ja yhteiset leikit. Tehtiin lälliä ja haudattiin varpaita hiekkaan. Huhuiltiin kalanpoikasia. Oltiin vesisotaa (tai Pieni oli, kasteli tädin vesipyssyllään) ja kiipeiltiin rantamännyn juurakossa.

Tehtiin retki läheiselle laiturille. Laiturilla istuttiin sylikkäin. Mietittiin vesimittareiden elämää ja irvisteltiin lokeille, jotka eivät osaa kakkia veteen tai rannalle vaan keskelle laituria. Löydettiin hirmusti metsämansikoita, joita yhdessä harjoiteltiin laittamaan heinänkorteen ja kotiin mentiin korret keikkuen. Kotimatkalla Pieni kääntyi ja tuumasi: ”Minä lakastan sinua ihan hilveesti, niin paljon kuin jälvessä on vettä.”

Kotona grillailtiin ja makusteltiin uusia makuja. Kotiin lähtiessä Pieni kipaisi Miehen luo, halasi ja totesi: ”Mä voisin antaa sulle vielä pusunkin, kun säkin oot mulle niin lakas.” Minulle ja Miehelle kihosivat kyyneleet.

Miten toivonkaan, että minulla olisi oma pieni. Jonka kanssa voisi ihmetellä ja kummastella maailmaa. Kaivaa hiekkamonttuja ja valmistaa maailman parasta lälliä. Olla vesisotaa. Istua sylityksin auringon lämmittämällä laiturilla. Kulkea käsi kädessä. Ottaa syliin, suukottaa.

Kiitollinen olen lainapienistä. Ja siitä, että saan kokea eilisen kaltaisia taivashetkiä heidän kanssaan. Se tekee tästä elämästä hieman siedettävämpää.