”mä oon vähän miettinyt”

Viikonloppuna oltiin mökillä. Lämmitettiin saunaa useampaan kertaan, istuttiin vieretysten saunan lauteilla. Yritettiin saada takan hormia lämpimäksi niin, että takka ei savuttaisi. Ja kun se savutti, niin ei syytelty ketään, vaan viritettiin ulkotulipatentit. Raijattiin kanootti uimarantaan. Kannettiin sitä ihan kummallisissa asennoissa ja kun minulta lipesi ote, niin ensimmäisenä kysyttiin, sattuiko. Kanootilla melottiin pitkin mökkijärveä. Käytiin katsomassa koskea ja laskettiinkin se alas. Harjoiteltiin tasatahtia. Hihitettiin vesikuuron läpimäriksi kastelemille. Ja mökillä mentiin uudelleen saunaan.

Saunan jälkeen siivottiin koko mökki. Järjesteltiin, tuunailtiin. Kahdesti kavahdin tokkuraisia ampiaisia, sain lämpimän kehotuksen tehdä jotain vähemmän vaarallista (koska ampiaisallergia) ja Kumppani kävi läpi kaikki lattialankkujen välit, hirren välit, koko talon. Oli turvallista.

Yöllä ei tullut uni. Hyttyarmeija lauloi niin kovaa tuutulauluaan, että rauhoittuminen (tai mikään muu) oli mahdotonta. Läiskittiin lähemmäs sata kuoliaaksi. 03.15 kysyin hiljaa, nukkuuko. Ei nukkunut. Sanoin hajoavani täysin hyttysiin ja että suunnittelin evakuoituvani toiseen mökkiin. Suunnitelma sai välittömän kannatuksen. Paitaressuina hiivittiin aamuhämärässä, ihasteltiin usvakeijujen tanssia aamuauringon noustessa ja kaaduttiin reporankoina hyttysettömään petiin, hyttyverkon taakse. Aamulla herättiin niiltä sijoilta. Huvitti.

Vieläkin melottiin. Vieläkin hommailtiin (siis siivottiin!). Tehtiin mökkihommia – hän tyhjensi pesät tuhkista ja minä tein ruokaa. Kotimatkalla ihasteltiin pilviä ja naurettiin hyttysille.

Illalla istuttiin puistokonsertissa. Käsi etsiytyi käteen. Hivelsi sormia hellästi. Autolle kävellessä ote kädestä oli tiukka. Katse oli lämmin. 

Kotona köllittiin raukeina sylikkäin. Oli niin valtavan hyvä olla. Me. Siinä. Oli maailman turvallisinta nukahtaa isojen käsien syleilyyn.

Aamulla ajettiin töihin. Hän laittoi käden reidelleni, silitti. Tuumasi: ”Mä oon vähän miettinyt, millaistakohan olis elää sun kanssa yhdessä.”

Kysyin, mille hän ajattelisi sen tuntuvan. 

”Hyvältä. Sun kanssa on helppo olla. Sä saat mut nauramaan. On luonnollista olla.”

Katsoi lempeästi, rakkaudella, suoraan kohti. Sieluun asti. Rinnassa läikähti lämmin tunne. Syvempi kuin aiemmin. Töihin ajaessa tuli itku. Iloitku. Kiitollisena siitä, mitä elämä on eteen NYT tuonut. Hyviä asioita. Ihanan ihmisen. Sylin, johon kiivetä. Kainalon, johon käpertyä. 

Mietittiin, että selvitetään tämä erokuvio ensin alta. Ja alkusyksystä, jos Herra suo, niin aloitetaan yhteisessä elämässä uusi luku. Saman katon alla. Arkipäivineen kaikkineen. (Sitähän tämä on jo ollutkin, mutta sitten tavarat ovat yhdessä ja samassa paikassa – samoin me kaksi.)

Hyvä välillä miettiä.

Päätyä lopputulokseen, jossa ei halua päästää toisesta irti, vaan haluaa sitoutua. Jakaa elämää, arkea.

Ihmetellä elämää.

Rakastaa.

Suhteet Rakkaus Mieli

parasta lomassa

Vietimme viikon saaristossa seikkaillen. Lämmin suositus Saariston rengastielle!

Meidän matkareittimme kulki vastapäivään. Suosittelen tätäkin! 

saariston_rengastien_kartta_banneri_suomi.jpg

Mikä siinä sitten oli parasta?

No KAIKKI! Ensinnäkin se, että sain olla viikon reissussa ensimmäistä kertaa kahdeksaan vuoteen. Ihan käsittämättömän hieno tunne. Toisekseen kiireettömyys. Ei aikatauluja (paitsi muutama lautta, yhdeltä lautalta myöhästyttiin ja saatiin hyvä syy keittää rantakalliolla nokipannukahvit), ei kelloja.

Oli muutakin. Vaan me kaksi.

Luonto. Lintujen laulu. Kukat. Puut. Kitukasvuiset ja käkkärät männyt. Kalliot. Sileä lämmin kivi paljaan jalkapohjan alla. Lämmin tuuli. Aurinko. Aaltojen äänet. Lokkien kirkuna merellä. Haukan liito. Kaasukeittimellä tehty ruoka. Teltta-alue Saariston lomakeskuksessa. Grännas homesteadin mökkimajoitus. Puukirkot. Kivikirkot. Ikivanhat rautaristit. Meri. Aamukaste teltan pinnalla. Makuupussissa käpertyminen toisen syliin. Pusut. Yhteyslautat. Suolavesipisarat kasvoilla ja suolaveden ja tuulen pöllyttämät hiukset. Kahvitauot aina silloin, kun teki mieli. Käsi kädessä kulkeminen. Kallioille kiipeäminen. Ajopuiden silittäminen. Kainaloon käpertyminen. Perhoset. Merimetsot. Ei hyttysiä. Vanhat linnanrauniot. Museot. Sandaalit. Majakat.

                                 Vapaus olla. Mennä. Nähdä. Kokea. Täyden päivän jälkeen käydä viereen nukkumaan. Olla silitetty.

Näimme viikon aikana niin paljon ihanaa, että tämä viikko menee palautuessa. Suomi on hieno maa. Hiekkarantoineen, metsineen, kallioineen. Linnoineen (kävimme Kuusiston linnan raunioilla, Raaseporin linnassa, Turun linnassa ja vielä Mustiossakin) ja keskiaikaisine kirkkoineen. Korkeine kukkuloineen ja peltoineen. Suomi on tutustumisen arvoinen maa. Korsuineen, museoineen, lähihistorioineen. Ihan jokaiselle.

Olen niin kiitollinen, että pääsin kokemaan kaiken tämän:

13438860_10208550222886137_2586563474152604232_n.jpg

 

13439173_10208550223726158_7493642653863722914_n.jpg

 

 

13516382_10208550221686107_71046264327013167_n.jpg

13533236_10208550223606155_6277662029683003122_n.jpg

13567239_10208550223286147_6518324510420816038_n.jpg

Siitäkin olen iloinen, että ensimmäinen yhteinen loma oli hyvä. Seuraavaa suunnitellaan jo. 

Suhteet Rakkaus Liikunta Matkat