jännittää

Enää yksi yö. Viime yönä en saanut nukuttua, jännitti. Ja pelotti. 

Huomenna tähän aikaan meillä on tieto siitä, onko kaikki hyvin. Ja siitä, miten lapsettomuuspolilla edetään.

Minä niin toivoisin, että kaikki menisi hyvin. Siippa on kovilla, spastisuus kiskaisee koko kropan hetkessä kaarelle pienimmästäkin ärsykkeestä. Ja biopsiassa olisi varmasti syytä pysytellä aloillaan.

Sain onneksi huomiselle siirtovapaan, pääsen mukaan. Ja voin sitten kotona vaihdella jääpussia, kiikuttaa särkylääkettä ja vaan silitellä vieressä.

Nyt kainalohoitoa, rohkaisuksi molemmille.

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe Mieli

toivonpilkahduksia

Ihmettä!

Meillä on KAKSI aikaa. 29.4 on kivesbiopsia ja 13.5 aika lapsettomuuspoliklinikalle.

Suunnittelemaan hoitoja. Aloittelemaan hoitoja, voitteko uskoa?

Kuulemma olisi pieni mahdollisuus, että ennen kesäsulkua ehtisi aloittaa IVF-hoidon. Jos kierto osuu kohdilleen. Jos siemennestenäyte on kunnossa. Jos kaikki menee hormoneiden kanssa hyvin. En halua jossitella.

Haluan pitää kiinni tuosta annetusta toivosta. Siitä, että nyt, ihan kohta, on meidän vuoro.

Edes sade ei saa mieltäni tänään mustaksi. Ei saa. 

Minun sydämeni hymyilee.

<3

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe Mieli