luopua vanhasta, toivoa uutta
Vuosi alkaa olla lopuillaan. Onneksi. Minä olen siitä hyvin kiitollinen.
En jää kaipaamaan tämän vuoden itkuja, en pettymyksiä, en luopumista. Ikävä ei tule myöskään ainuttakaan vastoinkäymistä, väsymyksen mustaamia päiviä tai pahan olon verhoamia öitä.
Olen valmis luopumaan menneestä. Kipuineen kaikkineen. Haluaisin ensi vuoden pitävän sisällään enemmän toivoa, kuin tämä vuosi. Toivon silmut kannattelevat.
Olen kiitollinen terapiasta. Siitä, että minulla on ollut elämässäni Setä Terapeutin kaltainen enkeli, joka on kulkenut vierellä kaikkein syvimmissä ja sumuisemmissa kohdissa. Valanut uskoa, rohkaissut, vahvistanut ja auttanut minua pääsemään irti sellaisten väärien uskomusten ja traumamuistojen kautta omaksuttujen väärien totuuksien kahleista, jotka ovat muokanneet minun sisintäni vinoon. Ihanaa on se, että vielä saan hänen kanssaan kulkea. Ei ole kiire. Ja miten toivoisin, että jokainen voisi kulkea samanlaisen matkan, että jokaiselle tarvitsevalle järjestyisi mahdollisuus terapiaan! Sen pitäisi olla kansalaisoikeus.
Olen kiitollinen myös ihmisistä. Omista, omituista ja lainatuista. Siitä, että yksin ei tarvitse jaksaa. Että on sylejä, jonne käpertyä. Käsiä, jotka kannattelevat. Jalkoja, jotka kulkevat vierellä silloinkin, kun ei ole olemassa sanoja.
Luopua vanhasta, toivoa uutta.
Kohottaa katse ylös, huomata toivon silmut. Uskoa siihen, että huomenna on parempi päivä. Että ensi vuonna on parempi vuosi.