Mies on kuntoutusjaksolla. Ollut jo yli viikon. Minä tuuletun.

Ensimmäinen viikko kotona meni hämmästellessä ja kölliessä. Tällä toisella viikolla on jo ollut helpompaa. Vaikka yöllä säpsähdänkin siihen, että on liian hiljaista. 

Siihen tottuu, että ajattelee ensin toisen tarpeet ja hyvinvoinnin. Että aamulla ensimmäisenä kiirehtii suihkuun ja lehden hakuun, jotta ehtii auttaa ylös sängystä ja tuoliin, pukea vaatteet ja juoda yhdessä aamukahvit. Sitten sitä päivän aikana vilkuilee välillä puhelinta, että onko kotona joku hätä. Tulee kiireellä kotiin töistä, kun toinen on ollut koko päivän yksin eikä välttämättä ole päässyt juuri oikaisemaan.

Ja illalla avustaa pesulle ja petiin, viimeiseksi tarkastaa peiton ja tyynyt, silittää selkää. Huolehtii aamulla ensimmäiseksi painaumien tarkastuksen.

Oven sulkeutuessa vielä miettii sitä, että onhan kahvipurkki ulottuvilla ja maito alahyllyllä tai että olisiko pitänyt villasukat laittaa kuitenkin.

Siihen tottuu.

Ja sitten, kun on lomaa, niin sitä arkea kaipaa. Sitä lähellä olemista. Koko elämän kaiken jakamista. Yhteyttä ja kumppanuutta. Arjessa rakastamista. Kuitenkin, vammasta huolimatta. Kainalopaikkaa, silityksiä. Pusuja ja lähtöhaleja. Yön pimeässä kuiskattuja helliä sanoja.

Tämä tauko tulee tarpeeseen.

Kyllä minä sen tiedän. Paljon olen tämän vapaan aikana oivaltanut siitä, mihin arjessa voi pyytää apua. Miten elämää voisi suunnitella helpommaksi. Aloittanut suunnitelmia, toteuttanut viime keväisiä käsityöprojekteja. Kaivanut vaatehuoneesta olkkariin vitivalkoisen räsymaton, jota ei tavallisesti pidetä lattialla, koska se kuraantuu pyöristä ja liukuu jalkojen alla. Hellinyt itseäni istumalla kahvilassa, käymällä ystävän kanssa pitkän kaavan päivällisellä ja istunut yömyöhään lähiniemessä tähtitaivasta katsellen. Hoitanut kehoa, minkä köhinältäni olen pystynyt. Käynyt yökylässä ja katsonut Ensitreffejä alttarilla ja hoilannut täyttä kurkkua Johanna Kurkelaa.

Tämä tauko tuli juuri oikeaan aikaan. Omaan aikaankin näköjään tottuu. Omille ajatuksille on tärkeää, että ne tuulettuvat. Raikastuvat. 

Mutta erossa olemiseen en ikinä täysin totu.