Olen tänään pihakeinussa miettinyt sitä, miltä toipuminen tuntuu? Tältä se tuntuu.

sinne ja takaisin

ahdistuksesta syvimpään

niin kauas

missä tuntuu

ettei enää ole elämää

niin pimeään

missä ei loista

edes yhtä valonsäiettä

läpi kivun ja kyynelten

valoon

(ja se tuntuu niin uskomattoman hyvältä, että sille on vaikea löytää sanoja. Tekisi mieli halatarutistaa Setä Psykologia siitä, että on kestänyt minua kaikki nämä vuodet ja kiskonut minua pois Mustalta saarelta takaisin elämän merelle. Opettanut minut rakastamaan uudelleen itseäni – ja elämää. Kuitenkin.)