painajaisia ja pannukakkua

Uni ei meinaa tulla. 

Painajaisia. Menettämisestä. Yksin jäämisestä.

Vähiin jääneitä öitä. 

Ja väsymyksenkin keskellä ilohippusia: eilen eräs seurakuntalaisista soitti minut pikaiselle kotikäynnille. Ovikelloa rimpuuttaessani nuuhkin ihanaa tuoksua, joka valtasi koko rappukäytävän.

”Ihana, kun tulit. Minulla on sinulle kotiinviemisiä”, sanoi hän ja antoi minulle ison vadillisen PANNUKAKKUA. Sain niiden lisäksi lämpimän halauksen.

”Sinäkin tarvitset välillä voimaa.”

Silmät onnenkyyneleistä kirkkaina ajoin ensin siskon luo. Kolmivuotias on ollut kovassa flunssassa, mutta virkosi sen verran, että jaksoi kantaa valtaosan pannareista heidän pöydälleen. Olkoon ne paranemispannareina siellä.

Täälläkin pannari maistui. Kummallisen hyvälle. Saadulle ja jaetulle. Moninkertaiselle ilolle.