pariterapiaan!

”Kulta, mitä mieltä sä olisit, jos mentäis juttelemaan jonkun kanssa?”, kysyi Mies. Minä kapsahdin välittömästi kaulaan, halata rutistin piiiiiiiiitkään ja moiskautin pusun. Ei liene vaikea arvata, mitä mieltä Vaimo moisesta ehdotuksesta oli?

Joulukuussa lapsettomuuspoliklinikallahan lääkäri ehdotti, että saattaisi olla hyödyllistä keskustella jonkun kanssa vielä. Joulukuussa sekä Mies että minä olimme molemmat niin vereslihalla, että ajatuksia tuleville ajoille uhrattiin ihan minimaalisesti. Lähinnä mietittiin sitä, miten kustakin päivästä selvitään iltaan asti. Siinä oli ihan riittävästi haastetta. Ehkä lomalla oleminen ja ajan kuluminen on hieman liennyttänyt pahinta tunnemyrskyä. Mutta nyt Miehen äänessä oli ihan eri väri, kun hän kysyi tuota keskusteluvaihtoehtoa. 

Eilen omassa terapiassani otin asian esiin setä Terapeutin kanssa. Ja hän, Maailman Viisaimpana ja Sydämellisimpänä Terapeuttina kertoi jo keskustelleensa meille tutun psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa (jonka juttusilla kävimme ennen hoitojen aloitusta ja joka on Miehelle tuttu) ja ehdottikin, että meille pariskuntana järjestettäisiin jokunen pariterapia-aika. Voi miten HIENO juttu! Meitä on siellä siis neljä, minä ja Mies sekä setä Terapeutti ja tämä sh. On jotenkin uskomatonta, että saan käydä läpi näin kipeää asiaa kolmen ihmisen kanssa, joihin luotan ja uskon. 

Ehkä niistä keskusteluista voisi olla apua. Meistä kumpikin tarvitsee tilaisuuden purkaa sisällä olevaa kipeää ja mustaa myös yhdessä. Meidän yhteisestä elämästähän tässä on kysymys. En olisi uskonut, miten sydänjuuria myöten innoissaan voikaan ihminen moisesta mahdollisuudesta olla. Kiitollinen myös. Siitä, että meitä on kuultu ja meidän hätään vastataan.

Ehkä tämä tästä. Uskotaan siihen. Tänään hitusen voimakkaammin kuin aiemmin.