pimeässä

Keho muistaa. Se muistaa paljon sellaista, mitä mieli ei jaksa. Se muistuttaa pimeästä.

Lokakuun pimeys muistuttaa menetetyistä haaveista. Kuolleesta toivosta. Epäonnistumisista. 

Kaikkien näiden vuosien jälkeenkin haluaisin saada valita toisin. Haluaisin saada valita hänet, nyt jo yläkoululaisen. Kipu on laimentunut, mutta suru pysyy. Se on kuin varjo. Se kulkee joka päivä mukana. Jokainen myöhemmin tullut keskenmeno on vaan vahvistanut sitä. Että voisi olla edes yksi. Että voisi olla edes yksi lapsi. Että voisin olla äiti, en vaan enkelilasten äiti vaan ihan oikea äiti.

Olen vihainen ex-kumppanilleni siitä, mitä hän teki ja millaisen helvetin läpi hän minut lähetti.

Olen surullinen siitä, että minulla ei ollut voimia valita tai toimia toisin.

 

en voinut ymmärtää

että sinä olit siinä

kaiken keskellä

sinä

keskeneräinen

pienen pieni

 

kuitenkin sinussa

jotain 

sellaista kauneutta

jonka muistaminen

saa minut huutamaan kivusta