rodunjalostusta vai lapsettomuushoitoja?

Kops, kopsahti kirje luukusta. Lapsettomuuspoliklinikalle kiitos siitä.

Yritimme siis saada suunnitteluaikaa sovitusti. Olisihan se jo pitänyt arvata, että ei se niin mene.

Kirjeessä todetaan, että pyydetään molemmista psykiatrian puolen kannanotto tämänhetkisestä tilanteesta ja katsotaan sitä aikaa sitten.

SAAKO NYT KIROILLA.?

Niin, siis minustahan on tehty yhteensä 4 lausuntoa. Siis psykiatrian polin puolelta. Ensimmäisessä todettiin, että pettymyksensietokyky on ihan normaali; että on luonnollista surra keskenmenojenkin jälkeen. Toisessa todettiin, että traumaperäinen stressihäiriö ei estä hoitoja, koska se on hallittavissa ja että minua ei voi syyttää sellaisesta, minkä joku toinen ihminen on omalla väkivaltaisuudellaan aiheuttanut minulle. Kolmannessa todettiin, että minun päässäni ei ole mitään vikaa ja että psykiatri uskoo minun selviävän kunnialla sekä raskaudesta että vanhemmuudesta. Neljäs on nyt setä Psykologin pöydällä, ja siinä todetaan tämän perkeleellisen piiritanssin verottavan voimavaroja ja lisäävän ahdistusta. Lisäksi siinä todetaan myös, että kaikkineen tämä koko hoitopolku on mennyt ihan juuri niin perseelleen kuin vain voi. No, hieman kauniimmilla sanoilla.

Miehestä on tehty myös lausuntoja.  Että on toive vanhemmuudesta ja suhtautuu siihen realistisesti. Että mikään tällä hetkellä ei estä sitä. 

Kyllä, on ollut masennusta. Ei kuitenkaan mitään kaksisuuntaista tai psykoosia. Masennusta. Kyllä, on ollut traumaperäinen stressihäiriö. Ei mitään skitsoaffektiivista häiriötä, ei skitsofreniaa. Vaan ptsd.

Ja nyt näyttää siltä, että hoidot tyssäävät tähän. Että naistentautien lääkäri arvioi ja päättää, kelpaammeko vanhemmiksi. Päättää, voidaanko hoitoja jatkaa luovutetuilla sukusoluilla. Se on ihan perseestä. Hän ei ole psykiatrian ammattilainen. Hän ei huomioi psykiatrian ammattilaisten lausuntoja, vaan lukee Käypä hoitoa kuin piru raamattua. 

Yksi neuvo kokemuksen syvällä rintaäänellä: Älä koskaan masennu, ahdistu tai joudu väkivallan kohteeksi. Älä ota diagnoosiksi traumaperäistä stressihäiriötä. Älä sure menetettyjä vauvoja. Älä itke ikinä julkisesti, älä varsinkaan pieleen menneen icsin jälkeen tai siinä vaiheessa, kun selviää, että siittiöitä ei ole – äläkä koskaan sano, että lapsettomuus herättää sinussa toivottomuutta. 

Sillä lapsettomuushoitoihin luovutetuilla sukusoluilla hyväksytään vaan ne, jotka kestävät kaiken horjumatta. Ne, jotka jaksavat hymyillä menetysten äärellä ja uskoa aina tulevaan. Ne, joiden parisuhteeseen lapsettomuus ei millään tavalla vaikuta, muuten kuin vahvistavasti. Ne, jotka ovat superihmisiä. 

Me tavalliset, me, joiden  pettymyksensietokyky on lapsettomuuspoliklinikan mielestä alentunut, joudumme alistumaan kohtaloon. 

Vai joudummeko?  Emme.

Taistelu oikeudesta tulla lahjasoluilla raskaaksi alkaa todellakin tästä!

http://perheyhteiskunta.fi/2016/02/08/kuka-voi-turvata-lapselle-tasapainoisen-kehityksen/