”saanko mä olla sun päivälapsi?

Tänään, tappelun jälkimainingeissa, istuimme vierekkäin käytävän lattialla. Sinun tukkasi oli sekaisin painiottelusta ja poskesi märät harmikyyneleistä. Siinä, lattialla, istuttiin. Kuivasin poskiasi, hellästi. Silitin hiuksiasi pois silmiltä. Tulit istumaan ihan liki, painauduit minua vasten. Tarrasit vyötäisiltä kiinni ja hautasit kasvosi käsivarteeni. Minä istuin siinä, silitin. Kuuntelin sinun harmiasi, sinun kokemaasi. Pyysit puhaltamaan polvesta pipiä pois. Puhalsin.

Nostit kasvosi, katsoa tillitit suoraan silmiin, sydämeen asti. Sitten kysyit: ”Silitätkö vielä?” Silitin. Rutistit kovasti. Kysyit uuden kysymyksen: ”Saanko mä olla sun päivälapsi?”

Käsi kädessä, tiukasti, tulit kanssani piirtämään. 

Jokainen tarvitsee välillä hellyyttä. Ja syliä. Ihan jokainen.