sirpaleita

En ole koskaan aikaisemmin pitänyt blogia. Päiväkirjaa olen kirjoittanut aina.

Kirjoittaminen on minun pelastusrenkaani. Se on pitänyt pinnalla vaikeina hetkinä ja antanut voimaa. Sen kautta minun ääneni tulee esiin. Minussa on niin paljon sellaista, mitä en uskalla sanoa ääneen, mutta jonka tarvitsee päästä ulos.

Minun elämäni on jakautunut kahteen osaan. On osa ennen Niitä ja osa Niiden jälkeen. Minusta tuntuu, että yhdessä hetkessä ihmisen sisin voi mennä niin rikki, että sen pirstaloitumisen ja helinän voi kuulla. Ja kun jokin asia menee niin totaalisesti rikki, niin ei siitä enää saa samanlaista. Sielua ei voi korjata.

Minun elämääni tuntuu välillä elävän joku muu minussa. Minä minussa kuoli joitain vuosia sitten äärimmäisen väkivaltaisella, irvokkaalla ja käsittämättömän kamalalla tavalla. En minä ole sama AnLottanen kuin ennen Niitä.

Minä olen muuttunut. Sitä välillä suren. Ja kuitenkin – minä olen selvinnyt. Läpi sellaisen helvetin, mistä ei tuntunut olevan mitään ulospääsyä. 

vain yksi hiljainen kuiskaus 

pimeydessä

ja minä tiedän:

Sinä olet.