”sit kun mä oon iso niin mä kyllä autan”

Uutistulva näkyy päiväkodissakin. Monessa kodissa tv on päällä ja uutiset puhututtavat lapsia. Miten paljon opittavaa meillä aikuisilla olisikaan lapsilta!

Tänään on keskusteltu muun muassa näin:

”Arvaa, mä näin semmoisen kuvan, jossa oli lapsi ja se oli menossa johonkin matkalle ja sillä ei ollut mitään mukana. Ei edes pinkkiä matkalaukkua. Ja sillä oli paljaat jalat. Ihan paljaat. Eikö sen varpaita palele? Mulle ostettiin eilen uudet saappaat, mutta ne vanhat ei enää mahdu mulle. Mahtuisiko ne sille lapselle? Ettei sen varpaita palelisi?”

”Voisko tän mun unipupun lähettää jollekin, että sen olis hyvempi olla? Kun se vie kaikki munkin pahat unet pois?”

”Sit kun mä oon iso, niin mä kyllä autan. Mä en meinaa olla semmoinen tyhmä aikuinen, joka ei auta ketään.”

”Mä piirrän sydämiä. Koko paperin täyteen näitä sydämiä. Kato kun maailmassa on näin paljon ihmisiä, jotka tarttee rakkautta. Ja mä oon hyvä rakastamaan.”

Niin. Että voisiko aikuisväestö ottaa oppia lapsesta? Keskittyä eläinten oikeuksien puolustamisen sijaan puolustamaan ihmislapsia? Kanssalähimmäisiä? Niitä, joilla on hätä? Vai onko meidän ihan oikeasti pakko taistella siitä, että abortti on murha, koska solumöykky on ihminen, mutta rajalla turvaa, suojaa ja ruokaa tarvitseva ihminen on vaan joku ihmisarvoton muukalainen?

Minä ainakin haluan olla nyt jo iso. Ja auttaa.

(Olen aloittanut villasukkaprojektin. Pieniä ja isoja sukkia. Vastaanottokeskukseen. Olen myös valmis lähtemään vapaaehtoiseksi välittömästi, jos ja kun kotikaupunkiini vastaanottokeskusta perustetaan.)