taantuma lapsuudenkodissa (ja kuinka sieltä paettiin)

Miten on mahdollista, että kolmekymppinen taantuu ihan mukulaksi?

Eipä siihen enempää tarvita kuin yökyläily äidin ja isän luona. Tattis.

”Miten sinä vielä täällä luet? Ala nukkua jo!” (Kello 21 eilen illalla.)

”Nyt villasukat jalkaan. Vilustut.” (Niin siis vastahan mulla on keuhkoputkentulehdus, oikean keuhkon keuhkokuume ja vitutus. Ja lämmintä on +33!)

”Etkö muka laita juustoa leivälle? Tarviit kalsiumia!”

”Purkka ruoan jälkeen. Meinasko unohtua?”

”Nyt menet meidän petiin ja nukut.” (Eilen klo:14. Ei nukuttanut. En mennyt. Riitahan siitä tuli. Kipeän ihmisen pitäisi nukkua. Että voi olla typerä lapsi!)

”Ei puhelimen vieressä saa nukkua. Saat aivosyövän.”

”Kenen kanssa sä tähän aikaan viestittelet?”, kysyi Äiti illalla 21.30. ”Miehen.” Äiti: ”No eikö se tajua, että sun pitäis jo nukkua?”

”Ai ET SYÖ PUUROA?!?!?!?!?!?!?!? MITÄ SINÄ SITTEN SYÖT, JOS ET PUUROA?!?!?!?!?”

”Hei sen antibiootin kanssa pitää syödä PUUROA.”

”No ei puoli lasillista mustikkasoppaa riitä. Ota koko lasi.”

”Siis otitko sä jo sen antibiootin vai et? MÄ en nähnyt!”

 

UAAAAAAH!. Äiti, olet rakas. Tykkään susta. Olen iloinen monesta yhdessä koetusta ja eletystä ja siitä, että olet ollut olemassa ylipäätään. Mutta hei, voisitko relata? Ei sun tarvii vetää joka asiasta kilareita (eikä aiheuttaa mulle hiustenlähtöä ja loppujen harmautumista ennenaikaisesti).

(j.K Keskusteltuani Siskon kanssa puhelimessa totesimme äidin hankaluuspotenssin kohoavan iän kanssa tasatahtiin. Joku päivä meillä on vielä harvinaisen rattoisaa. Tulin vähin äänin omaan kotiin putkiremontista huolimatta valmistelemaan serkun polttareita. Olen niin nauttinut rauhasta. Leposyke on laskenut 120:sta alle sataan. Huh. Taidan ottaa kapsäkkini ja siirtyä Siskon residenssiin. Vähemmillä hermolatauksilla. Kiitos olkoon lähellä asuvasta Siskosta!!)