Tag: lapsettomuus

Viime viikonloppuna ne alkoivat. Oireet. Pahoinvointi. Maanantain ja tiistain välisenä yönä unesta herättänyt pohjekipu. Tiistaina töissä äkillinen hengenahdistus, joka meni ohi ja jota käskettiin seurata. Tiistai-iltana ihan järkyttävä vuoto. Ihan järkyttävä. Eikä enää mitään oireita.   Mitä minä tästä ajattelen? Että meillä on toivoa. Ihan varmasti on. Pakko olla. Jotain tapahtui. Taas. Jotain. Joku alkoi. […]

Ensimmäisestä keskenmenosta on nyt viisi vuotta. Raskaus ylipäätään oli yllätys, vaikka keho olikin antanut monia vinkkejä. Alkuraskauden pahoinvointi oli voimakasta. Eikä sitä meinannut ihan oikeasti ymmärtää, että meille olisi tulossa vauva. Oltiinhan sitä toivottu ja siitä puhuttu. Ihmismieli on kummallinen. Miten sitä voi muutaman viikon aikana muodostaa valmiin elämän synnytyksineen, ristiäisineen, tarhaan lähtöineen ja ylioppilasjuhlineen! […]

Oppimisalustalla ryhmäläiset kirjoittelevat tutustumisketjuun itsestään. Jokainen on äiti ja puoliso. Jokaisella on enemmän kuin 2 lasta. Kyyneleet kihoavat tahtomatta silmiin niin, että kirveltää. Olen lykännyt oman viestini lähettämistä viikon. Olen yrittänyt miettiä, kuka minä olen? Mitä minä siihen laitan? Tämänkö? ”Hei, olen AnLottanen. Olen rautainen sosiaalialan ammattilainen; työurani olen tehnyt niin nuoriso- ja kansainvälisyystyössä, seurakuntatyössä […]

Minä toivoisin, että oletettaisiin vähemmän. Viime viikolla opinnoissa puhuttiin vanhemmuuden vahvistamisesta. Sitä sivuttiin koko ajan niin, että ”kuten me kaikki tiedämme omasta elämästämme”. Eivät kuitenkaan kaikki tiedä! Maanantaina olin työpaikan yhteistyökoulutuksessa neuvolassa. Terveydenhoitaja vilkaisi joukkoamme ja tuumasi, että ”tehän olette sen ikäisiä, että teille tämä neuvola onkin tuttu paikka”. Ei kuitenkaan kaikille ole! Perjantaina itkin […]

”Väsyttääkö sinua koskaan tämä meidän rakastaminen?”, kysyy yksi selkeästi hieman huolissaan, kun haukottelen hiekkalaatikolla. Vastaan, että se ei väsytä. Että joskus aikuisetkin nukkuvat huonosti ja se väsyttää. Leikki jatkuu. Pieni käsi tuo käteeni kiven. Valkoisen, kuin timantin. Kun kummastelen sitä ja ihailen, niin tuoja tuumaa: ”Se on sun voimakivi. Mä rakastin sen ihan täyteen voimaa. […]

Olen nukkunut huonosti taas tovin. Uni ei tule. Tai sitten jos se tulee, niin se ei kestä. Öisin, pimeässä, ahdistus kasvaa. Aivan samalla tavalla kuin mörötkin saavuttavat yön pimeydessä megalomaaniset mittasuhteet, niin käy myös ahdistukselle. On vaikea olla. Mitenkään. Yöllä itketti. Aamulla itketti. Vieläkin itkettää. En halunnut tätä. En halunnut. Olen aina, pienestä asti halunnut […]

Pieni käsi tarttuu käteeni ja pysyy siinä tiukasti kiinni. Pienet jalat kiipeävät syliini aina, kun istun. Pienet silmät tuijottavat sielun syvimmäiseen sopukkaan asti, taukoamatta. Katse on surullinen. Sylissä pieni ääni kysyy: ”Oletko sinä minulle vihainen?”  ”No en”, vastaan minä. ”Kuinka niin?” ”No kun minä olen vahinko.” Pieni ääni kertoo väristen, miten kaikki sanovat hänen olleen […]

Ensimmäinen päivä uusissa töissä. Ensimmäiset kättelyt, hymyt, esittäytymiset. Ensimmäiset syliin kiipeämiset, halit, silittämiset. Ensimmäiset hipsuttelut, hupsuttelut, loruttelut. Ensimmäiset pukemiset, paijaamiset. Ensimmäiset tunnustukset: ”Minä haluaisin, että sinä olisit meidän ryhmässä kun sinun sylissä on tilaa.” ”Minä rakastan sinua jo nyt!” Ensimmäisen päivän iltana mietin sitä, miten voi päivässä menettää sydämensä.. Miten paljon voi rakastaa työtään ja […]

Lähipiirissäni on ihmisiä, joille olen olemassa ainoastaan silloin, kun tarvitaan lastenhoito- tai kriisikeskusteluapua. Siksi, kun ei ole lapsia. Oletusarvona nimittäin on, että lapsettomana karautan apuun kuin Maija Poppanen tai supernanny hetkenä minä hyvänsä, koska rakastan lapsia. Oletusarvona on monesti myös se, että haen/vien/kuskaan/siirrän sekä jälkikasvua että näiden vanhempia paikasta A paikkaan D käymällä siinä välissä […]

Unessa minulla oli perhe. Sellainen, missä kaikki kesken menneet olivat elossa. Ihania, pellavapäisiä pieniä. Vanhin jo vahvasti murkku, pienin parin vuoden ikäinen. Unessa minulla oli ruuhkavuodet. Oli talo täynnä kesäkenkiä, sohvan nurkkaan heitettyjä vaatteita, keittiön pöydällä puoliksi nakerrettu ruisleipä ja tiskiallas kukkuroillaan likaisia astioita. Oli talo täynnä kesken olevia leikkejä, naurua, riemun kiljaisuja pihamaalta. Sisään […]