Tag: parisuhde

Olen neljättä päivää ilman ääntä. Voisin kirjoittaa pitkästi siitä, miten toivoisin räkäkuumetaudissa olevien lasten pysyvän kotona eikä pärskivän päiväkodissa tartuttamassa hoitohenkilökuntaa ja toisia lapsia, mutta en kirjoita. Sen sijaan kirjoitan oivalluksen kotoa. Olen hiljaisena yhtiökumppanina kunnostautunut kosketuksessa. Vaikka meillä halataan ja silitetään paljon, niin nyt on ollut pakko ottaa kosketus myös yhdeksi kommunikoinnin välineeksi. Olen […]

Facebook, tuo kaikkien turhien(kin) uutisten tyyssija, nostatti kiukkukihinän tänään jakamalla yhden ihmisen mielipidettä vammaisuudesta ja vammaisista.  Että pyörätuolin hinnalla elelisi pari vuotta mukavasti. Että vammaisten harrastusmahdollisuudet menevät yli terveiden harrastusmahdollisuuksien. Ja niin edelleen. No, tämä on nyt sitten se eriävä mielipide. Vaikka en missään vaiheessa ole arvottanut Miestäni hänen vammansa mukaan, muu yhteiskunta tekee sen. […]

Olen (melkein) päivittäin lukenut blogeja ja elänyt mukana sekä ilon että murheen hetkiä. Olen nauranut ja hiljentynyt. Olen ihastellut kasvavia lapsia, kauniisti sisustettuja koteja, taidolla tehtyjä esineitä ja leipomuksia. Hihitellyt päivän tyyleille ja tajunnanvirralle. En ole kuitenkaan jaksanut jättää jälkiä. <3 Nyt lähetän roppakaupalla lämpimiä ajatuksia, valoa, iloa ja toivoa ihan jokaiseen kotiin – näin […]

Tänäänhän se oli. Käynti lapsettomuuspoliklinikalla. Kyllä nukuinkin huonosti, heräsin jo aamuyöllä jännittämään. Ja arvatkaa vaan, onko täällä tänään itketty. Vollotin jo töihin mennessä sitä, että eivät ihan varmaan enää hoida. Ja että en halua uuteen icsiin. Ja nyt sitten vollotan iloitkua. Helpotusitkua. Polilla oli taas uusi lääkäri. Taitaa olla kolmas..tai neljäs. Miellyttävän oloinen, kuitenkin. Oli […]

Kun Mies oli sairaalassa, kotona oli tyhjää. Aamupalapöydässä oli Miehen mentävä kolo. Pöydällä oli vaan yksi muki. Sohvan oikea kulma oli tyhjä. Pedissä toinen puoli oli tyhjä. Minä nukuin Miehen tyyny kainalossa (ja kröhöm, tunnustan, Miehen ihanan pehmeät mikrokuitukalsarit jalassa). Yöllä heräsin kokeilemaan tyhjää vieruspaikkaa ja nukahdin kyyneleet tyynyliinalla. Kotona oli tyhjää. Kuitenkin vielä enemmän […]

Olemme välillä Miehen kanssa vitsailleet huonosta muististani ts.hajamielisyydestäni. Niin kuin äsken. ”Sä jätit taas kurkun pöydälle”, Mies virnuili. ”Apua, ai jätin? Mutta enhän mä tänään edes syönyt kurkkua”, tuumaan minä. (hetken hiljaisuus) ”Sua on kyllä pakko rakastaa”, virnuilee hän uudelleen.  Aika söpöä. Pakko rakastaa. On! Ihana, rakastettava minä. 😀  

yksi hymy yksi lämmin katse yksi hellä hipaisu   ja minä tiedän: anteeksi annettu

Olen ollut viime päivät ahdistunut. Surullinen ja ahdistunut. Vaikka paritapaaminen meni hyvin, on sen jälkeen riidelty enemmän kuin aikoihin. Ymmärrän minä sen, että kumpikin on vereslihalla – Mies ehkä enemmän.  Täällä leijuu suru. Suru siitä, että me emme koskaan saa mahdollisuutta sanoa, että onpa lapsella isänsä silmät tai hymy. Me emme saa nähdä samanlaista pellavapäätä, […]

Istuttiin vierekkäin kahden viisaan edessä. Välillä käsi etsiytyi käteen, välillä silitti jalkaa tai käsivartta. Ennen sinne lähtöä tehtiin kotona Miehen toiveesta listaa asioista, joita olisi hyvä käsitellä. Kummankin kantilta. Käsiteltiinhän me. Luovutettujen sukusolujen käytön vaikutusta parisuhteeseen. Isänä olemista. Sitä, että jos lapsi vaikka olisikin vakavasti sairas tai tarvitsisi elinsiirron – Mies suree sitä, ettei voisi […]

Jännittää.  Huomenna menemme keskustelemaan lahjasoluhoidoista paritapaamisen muodossa.  On siitä täällä kotonakin puhuttu, vähän. On jotenkin vaikea aloittaa. Kumpikaan ei osaa. Tuntuisi jotenkin tyhmältä todeta, että ”puhutaan nyt niistä siittiöistä”. Kyllä me ollaan monista vaikeista asioista puhuttu, mutta tämä on ehkä niistä vaikeista vaikein. Vaikka ollaankin samaa mieltä ja samalla puolella. Vaikka tietää, että  toinen tekisi […]