Tag: suru

Keho muistaa. Se muistaa paljon sellaista, mitä mieli ei jaksa. Se muistuttaa pimeästä. Lokakuun pimeys muistuttaa menetetyistä haaveista. Kuolleesta toivosta. Epäonnistumisista.  Kaikkien näiden vuosien jälkeenkin haluaisin saada valita toisin. Haluaisin saada valita hänet, nyt jo yläkoululaisen. Kipu on laimentunut, mutta suru pysyy. Se on kuin varjo. Se kulkee joka päivä mukana. Jokainen myöhemmin tullut keskenmeno […]

Ensimmäisestä keskenmenosta on nyt viisi vuotta. Raskaus ylipäätään oli yllätys, vaikka keho olikin antanut monia vinkkejä. Alkuraskauden pahoinvointi oli voimakasta. Eikä sitä meinannut ihan oikeasti ymmärtää, että meille olisi tulossa vauva. Oltiinhan sitä toivottu ja siitä puhuttu. Ihmismieli on kummallinen. Miten sitä voi muutaman viikon aikana muodostaa valmiin elämän synnytyksineen, ristiäisineen, tarhaan lähtöineen ja ylioppilasjuhlineen! […]

Minä toivoisin, että oletettaisiin vähemmän. Viime viikolla opinnoissa puhuttiin vanhemmuuden vahvistamisesta. Sitä sivuttiin koko ajan niin, että ”kuten me kaikki tiedämme omasta elämästämme”. Eivät kuitenkaan kaikki tiedä! Maanantaina olin työpaikan yhteistyökoulutuksessa neuvolassa. Terveydenhoitaja vilkaisi joukkoamme ja tuumasi, että ”tehän olette sen ikäisiä, että teille tämä neuvola onkin tuttu paikka”. Ei kuitenkaan kaikille ole! Perjantaina itkin […]

Unessa minulla oli perhe. Sellainen, missä kaikki kesken menneet olivat elossa. Ihania, pellavapäisiä pieniä. Vanhin jo vahvasti murkku, pienin parin vuoden ikäinen. Unessa minulla oli ruuhkavuodet. Oli talo täynnä kesäkenkiä, sohvan nurkkaan heitettyjä vaatteita, keittiön pöydällä puoliksi nakerrettu ruisleipä ja tiskiallas kukkuroillaan likaisia astioita. Oli talo täynnä kesken olevia leikkejä, naurua, riemun kiljaisuja pihamaalta. Sisään […]

Kaksi vuotta sitten oli itkupäivä. ICSI-hoidon jälkeen raskausoireet tulivat voimakkaina, samoin hailakka plussa ennen varsinaista testipäivää. Testauspäivän verikoe toi kuitenkin musertavan uutisen. Ei taas!  Kaksi vuotta on pitkä aika. Ajatella.  Kaksi vuotta on kipeä aika. Surra. Kahden vuoden aikana olemme yhä uudestaan pettyneet hoitosysteemiin. Hoitovirheisiin. Olemme kokeneet tulleemme kohtaamattomiksi – ja kohdatuiksi. Olemme olleet melkoisessa […]

Eilen sain suruviestin liian varhain päättyneestä elämästä. Valvoin melkein koko yön. Katselin vanhoja riparikuvia ja vakavia silmiä konfirmaatiokuvasta.  Miten toivoisin, että vielä voisin sanoa: Älä luovuta! Vaikka nyt ahdistaa ja kaikki kaatuu päälle ja tuntuu, että elämä on ohi, niin siltikään älä luovuta. Ahdistus ei kestä ikuisesti. Epätoivo ei kestä ikuisesti. Vielä tulee päivä, jolloin […]

  Vuoden vaikein viikonloppu. Niin monessa kodissa iloitaan huomisesta äitienpäivästä. Niin monessa kodissa surraan tyhjää syliä. Kesken menneitä haaveita, toiveita. Tänään, tyhjän sylin päivänä, olen kuitenkin kiitollinen. Olen kiitollinen siitä, että minulla on ollut toivo niin monta kertaa. Vaikka toivon jälkeen onkin tullut suru, niin se on enemmän kuin ei mitään. Se on enemmän kuin […]

Viisivuotias tekee pöydässä kynätehtäviä samalla, kun minä valmistan aamupuuroa koko talolle.  Hän sipsuttaa viereen, nypeltää paidan helmaa ja kysyy: ”Onko sulla lapsia?” ”Ei ole”, minä vastaan ja sydäntä kurtistaa. Tekisi mieli itkeä. En itke, vaan hymyilen ja nostan lapsen syliin. Lapsi silittää poskeani, minä hämmennän puuroa. ”Ei äidillä ja isilläkään ollut ennen kuin mä synnyin […]

Kävin kaupungilla passikuvassa. Kävellessäni puiston poikki autolle pysähdyin. Aurinko lämmitti. Oli aivan tyyntä. Sininen taivas. Uskomattoman kaunis lintujen laulu jokaisesta puusta, pensaasta. Ja yhtäkkiä sinisen taivaan poikki matkasi seitsemän pienen linnun parvi. Minä katsoin niitä. Ne lensivät, lensivät pääni päällä, kunnes laskeutuivat aivan viereeni nurmikolle minua katsomaan. Sillä hetkellä muistui mieleeni tämä Anna-Mari Kaskisen runo. […]

Pääsiäinen on ollut jo vuosia minulle vuoden vaikein pyhä. Siitä asti, kun luovuin ensimmäisestä pienestä.  Suru on vieraillut meillä niin usein, että se ei enää ole niin pelottava. Kammottava.  Kaikkein eniten maailmassa pelkäsin menettäväni jonkun rakkaan, kun vielä en ollut menettänyt ketään. Kuolema oli maailman ahdistavin asia. Pelottavin. Lopullisin. Sitten, kun sen kohtasi ensimmäisen kerran, […]