Tag: suru

Olen vihainen. Ja surullinen. Vihainen siitä, että meidän hoitotaipaleemme on ollut niin kivikkoinen. Niin valtavan moni asia on mennyt pieleen, kuten esimerkiksi.. kolmannen keskenmenon jälkeinen yhteydenotto neuvolaan ei poikinut mitään muuta, kuin käskyn yrittää kovemmin – minä yritin tarjota kysymyksenä mahdollista tukosalttiutta, mutta ”älä skitsoa”- neuvo sai painamaan punaista luuria hyvin nopeasti viidennen keskenmenon jälkeinen […]

”Mitä olet puuhaillut?”, kysyi ystävä puhelimessa. Minä vastasin lähinnä itkeneeni. Ja tottahan se on. Itku on ollut vieraana usein. Töissä kyyneleet nousevat silmiin, kun vanhemmat tuovat lapsiaan aamulla hoitoon. Pitävät vielä sylissä ja antavat pusun. Kyyneleet nousevat kaupassa, kun kiukkuava lapsi nostetaan syliin tai kun pieni käsi etsiytyy isompaan hakien turvaa. Silloinkin ne nousevat, kun […]

Olen ollut viime päivät ahdistunut. Surullinen ja ahdistunut. Vaikka paritapaaminen meni hyvin, on sen jälkeen riidelty enemmän kuin aikoihin. Ymmärrän minä sen, että kumpikin on vereslihalla – Mies ehkä enemmän.  Täällä leijuu suru. Suru siitä, että me emme koskaan saa mahdollisuutta sanoa, että onpa lapsella isänsä silmät tai hymy. Me emme saa nähdä samanlaista pellavapäätä, […]

Lapsettomuuspoliklinikan lääkärissä on ollut jotain häiritsevän tuttua. Ja jotain ahdistavaa. Viime yönä heräsin 3.30 ja muistin kaiken. Ihan kaiken. Kaiken sen, mitä olen aktiivisessti yrittänyt unohtaa, sivuuttaa, saada tekemättömäksi. [miten typerä yritys]. Kaikki se välähti kerta toisensa jälkeen silmieni edessä, kuin vanhalla rähjäisellä projektorilla pyöritettynä.  Olen tavannut tämän lääkärin aikaisemminkin. Vuosia sitten, keväällä. Ennen pääsiäistä. […]

niin paljon kipua ettei siihen ole olemassa                                 sanoja     anna minun nähdä              tämän kaiken läpi anna minun nähdä   olen sokea enkä löydä valokatkaisijaa

Joulun aika on raskas. Niin kuin kaikki juhlapyhät. Viimeisimpänä syntymäpäivä. Miten sitä ajatteleekaan, että ensi vuonna kaikki on paremmin. Että ensi vuonna on elämässään jossain tietyssä pisteessä. Että ensi vuonna meillä varmaan on jo ihana Pieni, josta kiittää ja iloita ja riemuita. Sitten, kun onkin se ensi vuosi eikä Pientä näy eikä kuulu, tulee odotuksen […]

Taistelen tuulimyllyjä vastaan. Tai ainakin sille tuntuu.     Sinä sanoit minulle ”Et sinä ole valmis Äidiksi. Ei sinulla ole siihen resursseja. Ajattele, sinulla voisi olla viisi lasta. Ei ole. Pitäisikö siitä oivaltaa jotain?” Jokainen sana sivalsi sieluani kuin ruosteinen, tylsä veitsi. Sinun sanasi sattuivat. Eivätkä ne parane, sillä haavat ovat riekaleina ja ne märkivät.

Tänään syttyvät kynttilät. Kuolleiden omaisten, rakkaiden muistoksi. Ikävän ja rakkauden kynttilät. Ihan kuin kynttilän liekki kertoisi loppumattomasta rakkaudesta.  Meillä palaa tänään monta kynttilää. Hautausmaalla syttyy myös monta kynttilää. Haudoilla nousee sydämestä sanaton huokaus: kiitos, että olit! Kiitos, että olit osa elämääni, historiaani. Kiitos, että sain sinun kanssasi kulkea. Ja samalla, kun kiitän, suren.  Muistokiven kohdalla […]