toivonpilkahduksia

Jotain mullistavaa on tapahtunut. Jotain, mitä en osaa selittää. Kyyneleet valuvat poskille, kun kirjoitan.

”Soitin tänään lapsettomuusklinikalle”, sanoo Mies puhelimessa. Lupasi kertoa kotona enemmän.

Veti syliin. Halasi. Sanoi, että haluaa yrittää luovutetuilla sukusoluilla. Että rakastaa minua niin paljon, ettei voi kieltää minulta sitä, mitä eniten maailmassa toivon. Että saisin olla äiti.

Nyt täällä vollotetaan. Ne ovat läikähtäneen toivon ja ilon ja rakkauden kyyneleitä.

Meidän matkamme vanhemmiksi jatkuu vielä. 

Jatkuu!

Uskomatonta.

En muuta voi kuin kiittää. Tuosta Miehestä. Rakkaudesta. Toivosta.