tosielämän sutkautukset (ja olikos sitä oikeus yksityisyyteen?)
Kun paino nousee lääkkeiden myötä ja mahaa taputellaan muikeasti hymyillen: ”Voi siis ONNEE tästä!”
Niin siis mistä? Turvonneesta kropasta? Liian hyvin maistuneista jätskeistä ja salmiakkipusseista? Ja se pettymys, kun kerroin, että ei siellä mikään kasva – että eroon tuosta yritetään. ”Niin mutta tehän ootte naimisissa.” Joo, ja se liittyy tähän miten? Tässä maassa lisääntymiseen ei ennenkään ole papin aamenta tarvittu.
Kun labrasta lähtiessä labrahoitaja juoksee perään ja huutaa käytävässä: ”Hei mä en muistanut ottaa sitä HOOIIVEE-testiä!” Selitä sitä sitten siinä kääntyneille päille, että lapsettomuuspolilta käskivät ottaa koko repertuaarin..
Kun viimeisimmän keskenmenon jälkeen purskahdin itkuun kesken työpäivän: ”Ne on ne hormoonit, lasta pukkaa ja itkua vääntää.”, tiesi yksi kanssaihminen valistaa toisia. Kun tiuskaisin, että ei ole enää mitään tulossa, niin ohjeistettiin ”No mitä sinä sitten vielä täällä olet? Kotiin sitten, peittoa heiluttamaan! Ja muistat antaa miehelle kunnon tyydytyksen, niin uivat uimaritkin maaliin tehokkaammin!” No, ihan ei sillä hetkellä ollut panopuuhat ensisijaisesti mielessä. Peti ja peiton alle hautautuminen kuitenkin.
Kun paino laskee lääkkeen lopettamisen ja ryhmäliikunnan aloittamisen myötä: ”Et kai sää nyt laihduta? Kai sää tiedät, ettei anorektiisena raskaaksi tule?”
No kiitos valistuksesta. Omassa kehossa on kuitenkin tärkeää voida hyvin eikä minusta anorektista ihan heti saa.
Kun pitää käydä vessassa voimassa pahoin pilaantuneen maidon vuoksi. ”Tiiäksää, että raskauspahoinvointiin auttaa laimee tee?” Ja niin, edelleenkään en ole raskaana.
Kun on osastolla hoidettavana ja istuu sairaalan kahviossa osaston tohvelit jalassaan ja törmää omiin asiakkaisiin. ”Siis ooks sää täällä? Siis onks sulle vaihtunu noi tossut? Kun eiks toi seiska oo se käkikello-osasto?” Joo, sepä se. Jäi sanomatta, että yöt menee siellä kukkuen, kun uni ei tule.
Kun työkokouksessa ei juo kahvia, vaan teetä (ettei maha mene kuralle): ”Siis voi kuule! Teessä on ihan yhtä lailla kofeiinia. Kun sulla on toi projekti (taputtaa mahaa – minun mahaa), niin ottaisiksä kaakaoo? Tai mehuu? Ja jos mä tuon sulle omenan, kun noissa nachoissa on niin paljon suolaa?”
Niin. Naimisissa, ei lasta= lapsentekoprojekti meneillään. Ei kofeiinia, ei epäterveellisyyksiä. Siis seuraavaan työkokoukseen OMAT eväät.
Kun apteekissa etsin Microlaxia gynen toimenpidettä varten, että olisi rennompi olo. Koko apteekki kaikuu: ”Niin siis tää PERÄRUISKE on vaan väliaikaiseen käyttöön. Ja tää PERÄRUISKE ei oo sitten mikään LAIHDUTUSVALMISTE (kun toisessa kädessä on yksi Nutrilett-patukka, töihin).”
Kun auton takapenkillä on lastenistuin siskonpoikaa varten. ”Ai teillä on jo varauduttu? Mutta eiks se koko aikaa muistuta niistä kuolleista vauvoista?”, kysyi yksi. Ei muistuta. Se muistuttaa siitä, että voin viedä ja hakea Pienen tarhasta. Ja että muistan tarjota siskolle kuskausapua.
Kun lähikaupassa kassalinjastolla kulkee yksi siideri. ”Joo oliks sulla paperit?” Joo, oliskin. Autossa. Saisinko mä vaan nyt ton? ”Niin siis kun meidän pitää tarkastaa ne paperit.” Minä yritän, että autossa on. Ja että jos minusta saa alle kolmikymppisen, niin onnea vaan. Ei auta. ”Siis kun mä en nyt vaan voi myydä tätä sulle.” Ai kauhee. Jäi ihan hirvee känni saamatta.
Kun Mies tulee matkalta ja huomaa pesukoneen päällä sheivauksen jälkimaininkiin tarkoitetun kosteusrasvan: ”Jo on perkele, että kun MINÄ lähden reissuun, niin sitten sitä ostellaan jotain RFSU:n tuotteita..” Niin, on se kumma. Siis se, että viimeiset pari vuotta sitä rasvaa on ollut tuolla vessan kaapissa ja kummasti on miellyttänyt siistitty rajapinta. Ei ole sitten tullut mieleen, että ihoa hoidetaan?
Kun seuraavan kerran minun mieleni tekee sanoa jotain, lasken kymmeneen ja mietin ensin.