Vaimon keittiöstä, hei

Vaimo sai päähänsä keittää hilloa.

Vaimo sai päähänsä keittää omenahilloa. Niin paljon, että sitä riittää. Ja voin kertoa – sitä riittää!

Kesken hillonkeiton Vaimo sai päähänsä tuunata omppohilloa mansikalla. Kuvitteli jo mielessään hillopurkkietiketissä ’hint of strawberry’- tiedonannon. Paljon muutakin Vaimo kuvitteli, mm. lepoisaa sohvakölleilyä ja mukavaa koti-iltaa.

Eipä tainnut Vaimo jumpalle lähtiessään muistaa, että se hillo piti purkittaa eikä jättää levylle.

Eipä tainnut Vaimo jumpalle ajaessaan muistaa, että se hella jäi päälle.

Eikä tainnut Vaimo jumpalta tullessaan aavistaa, että pääsisi vielä perskonttaamaan lattiat, tasot ja vähän kattoakin. Oli sitten sen verran kovalla se levy ja hillo sopivan roiskeista. Jos olisin halunnut ruiskumaalata keittiön, olisin varmaan hyödyntänyt tätä.

Kikkare. Perslihakset on jo pinkeinä jumpasta ja vielä enemmän niskalihakset jumissa juuriharjajyystöstä. (Positiivisena voi nähdä kotiharjoittelun vielä salin päälle.)

Mutta se hillo – no se, minkä kattilasta kaavin, se oli MAAILMAN PARASTA mansikka-omppohilloa.

(Heti perään tein ihan rehellisen mansikkahillosatsin ja sitä täällä sohvalla jo puuron päällä maistelen. Nam.)

Vaimo suosittelee hilloamista kuitenkin kaikille, joita riepoo päässä tai stressaa tai ahdistaa tai ei vaan ole tekemistä. Hilloaminen on hirrveen, hirrveen kivaa.