välittämistä (ja välttämistä) työpaikalla
Kun silmät aukesivat aamulla, niin ensimmäinen ajatukseni oli yksinkertaisesti se, miten tästä päivästä selvitään. Eilisen terapian jälkeen oli olo vielä vereslihalla.
No, täysperävaunullisen rekan simahdus ohituskaistojen loppuun veti hyvin tiukasti ympäröivään todellisuuteen kiinni. Onneksi, onneksi autossa ei ole mikkiä eikä kameraa! Ja onneksi matkaan yksin. Välillä hävettää, miten monta perkelettä ja saatanaa saakaan mahdutettua yhteen työmatkaan (tosi monta!). Kirkon työntekijän ammatti-identiteettiä hiveleviä tilanteita.. todella.
Töissä oli lämmin vastaanotto. Sain kitaraserenadin eräältä asiakkaalta. Toimiston oveen oli tuotu oranssi tulppaani. Puhelimeen oli tullut aidosti myötäelävä viesti eräältä lähimmäiseltä. Eikä kukaan kollega ollut järjestänyt mitään erityisiä ylläreitä sähköiseen kalenteriin tai sähköpostiin.
Aamupäivällä minusta tuntui, että täällä minun kuuluukin olla. Ihmisten parissa, joita voin auttaa ja tukea, mutta jotka myös haluavat minulle hyvää – aidosti. Kyyneleet silmissä kuuntelin kitaraserenadia ja nieleskelin itkua kiittäessäni siitä. Tuntui hyvältä, että joku halusi tuottaa minulle (ja kaikille muille läsnäoleville) niin lämpimästi hyvää mieltä.
Iltapäivällä välittämistä taas koeteltiin. Sain työyhteisökokouksessa allergisen reaktion (olen yhdelle meidän työtiloista allerginen, tai siellä pesiville homeille ja asbestille) ja tiukassa piirissä istuessa ko. tilasta tulleiden kollegoiden keskellä lehahdin punaisenkukertavankirjavaksi. Pikavauhdilla terveyskeskukseen ja kortisonia kankkuun. Koko työyhteisö näki, kun lähdin. Piti vielä tulla keskelle kokousta huutamaan, että ”kenen auto on mun auton eessä, siirtäkää se pois siitä, mun on PAKKO päästä lääkäriin”. Koko työyhteisö näki, kun kutisin ja kihelmöin ja vaihdoin väriä. Mutta mitä työyhteisö teki? Ei mitään. Ei siis niin yhtään mitään. Kiitos taas.
Pihalla meinasin ajaa yhden asiakkaan päälle, kun olo oli jo niin tukala ja itku sumensi silmiä. Tämä henkilö soitti, kyseli vointia ja oli huolissaan minun tilastani. Tämä henkilö laittoi vielä perään tekstiviestin, jossa toivotti paranemista ja lähetti enkeleitä.
Onneksi saan tehdä töitä muidenkin ihmisten kanssa kuin vain työyhteisön. Niiden kanssa elämä olisi todella ankeaa. Asiakkaista ja kanssaseurakuntalaisista saan voimaa.
Ja niitä enkeleitä – niitä meillä kellään ei taida olla liikaa.