väsynyt toivomiseen
Muistattehan, miten meille on koko tämän ajan sanottu, että ihmeisiin pitää uskoa ja että tänä aikana, kun hoitoja ei ole jatkettu, pitää jaksaa yrittää kuitenkin kotona?
En usko. Enää. Enkä jaksa yrittää.
Mies kävi siemennesteanalyysissä. Lyhykäisyydessään sen tulos on sellainen, että ihmeitä ei voi tapahtua. Että raskaaksi tuleminen meidän molempien soluilla on nyt kuollut ja kuopattu ajatus. Klinikalta sanottiin, että ei edes kannata yrittää. Riskit ovat liian suuret.
Minä olen NIIN PERKELEEN VIHAINEN.
Meidän ensimmäinen icsi meni klinikan mukaan pilalle, koska analyysiä ei tehty. Jos olisi tehty, olisi tiedetty, että dna-fragmentaatio on 48% eli raskaaksi tuleminen on äärimmäisen epätodennäköistä ja sikiön selviytyminen vielä epätodennäköisempää – tuo luku altistaa vakaville kehitys- ja muille vaurioille. Ja yhdistettynä minun tulppa-alttiuteeni se yritys oli tuhoon tuomittu. Jokaikinen keskenmeno on johtunut tästä kombinaatiosta. Ja sitten meidän vaan käsketään kuksia kuin puput ja yrittää uudelleen. Että kyllä se joskus onnistuu. Että pitää vaan uskoa, luottaa ja olla positiivinen.
Miksi sitä analyysiä ei sitten tehty?
NO KUN EI TULLUT KENELLEKÄÄN MIELEEN!
Minä olen NIIN vihainen. Pettynyt hoitojärjestelmään. Siihen, että kaikki menee pieleen. Vituiksi. Siihen, että mikään ei onnistu. Ja sitten vielä käsketään yrittää kotona! Arvatkaa vaan, uskallammeko.
Olen ollut ahdistuneempi kuin aikoihin.
Niin ahdistunut, että välillä vaan itken kippurassa sohvalla. Mutta en saa olla, koska huhtikuussa on aika lapsettomuuspolille, jossa ei saa olla heikko eikä ahdistunut eikä epäillä, vaan jossa pitää olla maailman valloittaja, luottaa optimistisesti siihen, että kaikki menee hyvin ja lääkärit eivät ryssi enää yhtään enempää. Miten ihmeessä se onnistuu?
Lobotomialla?
Jotta onnellisuus ja optimistisuus olisi täydellinen, niin sukuun pukkaa vauvaa. Viime vuonna niitä tuli neljä. Tulin yhdelle tädiksi. Tänä vuonna niitä tulee sukuun kolme.
Mutta meille – meille ei viime vuonnakaan tullut vauvaa. Eikä todennäköisesti tänäkään vuonna.
Minun pääni ei kestä sitä. Ei enää. Enkä minä tiedä, mitä minä teen.