”väsyttääkö sinua?”

”Väsyttääkö sinua koskaan tämä meidän rakastaminen?”, kysyy yksi selkeästi hieman huolissaan, kun haukottelen hiekkalaatikolla.
Vastaan, että se ei väsytä. Että joskus aikuisetkin nukkuvat huonosti ja se väsyttää.
Leikki jatkuu.
Pieni käsi tuo käteeni kiven. Valkoisen, kuin timantin.
Kun kummastelen sitä ja ihailen, niin tuoja tuumaa: ”Se on sun voimakivi. Mä rakastin sen ihan täyteen voimaa. Jos sua väsyttää, niin sitten siitä saa voimaa.”

Melkein itketti. Se, miten ihania voivat nuo omat pienet töissä olla. Niin rakkaita jo nyt. Jokainen.